Suomalainen Maaseutu

Näin lisäät peltoon humusta ilman typpitappioita

Suomalainen Maaseutu 02.02.2017

Pellon humusta lisäävät eloperäiset aineet jaetaan hiilipitoisiin ja typpipitoisiin aineisiin.


Visa Vilkuna
Levitettiinpä lantaa peltoon tai kompostiin, lantapaakut on saatava kyllin pieniksi, jotta hajoamisprosessi etenisi toivotulla tavalla.

Pellon tavanomainen hiilen ja typen suhde on 10–16. Maahan tulevan orgaanisen aineen hiili/typpi-suhde vaikuttaa ratkaisevalla tavalla maassa tapahtuvaan hajotustapahtumaan.

Jos C/N-suhde on liian korkea typpeä ei riitä hajotusprosessia tekeville mikro-organismeille ja näin maassa oleva typpi menee hajottajien eikä kasvien tarpeisiin. Jos tilanne on päinvastoin, eli typpeä on runsaasti, osa typestä mineralisoituu. Jos mineralisaatio tapahtuu samaan aikaan kun kasvit tarvitsevat typpeä, siitä ei ole haittaa.

Orgaanista ainetta hajotettaessa eli kompostoitaessa C/N-suhteen olisi oltava noin 25–35:1, jotta hajoamisprosessi etenisi tavoitteellisesti. Niukasti kuivitetussa naudan lannassa hiilen ja typen suhde on noin 20:1 eli typpeä on runsaanpuoleisesti. Oljissa suhde on noin 60–100:1 eli niukasti kuivitetun karjanlannan kompostiin tarvitaan lisäksi hiilipitoista olkea. Karjanlanta vaatii typpipitoisena runsaasti kuivikkeita senkin takia, jotta typpitappiot hajoamisprosessissa pysyisi kohtuullisena.

Oikein toteutettuna kompostoinnin typpihävikki jää vähäisiksi, mutta epäedullisissa oloissa lannan typestä jopa puolet voi haihtua harakoille. Kosteassa maaperässä voi tapahtua samantyylinen haitallinen prosessi, kun maahan lisätään typpeä sisältävää orgaanista ainetta, vaikkapa karjanlantaa ja lisäksi mineraalityppeä. Maaperän kosteuden noustessa lähelle kyllästymispistettä, denitrifikaation vaara kasvaa. Lannoitetyppi saattaa karata kaasuna ilmaan. Samalla vapautuu myös dityppioksidia, joka tiedetään erittäin haitalliseksi kasvihuonekaasuksi.

Runsaasti sokereita ja selluloosaa sisältävä jae, kuten ruoho ja vihannesjäte sekä lanta lahoavat nopeasti. Runsaasti ligniiniä sisältävät ainekset, kuten hake, puun kuori sekä olki lahoavat puolestaan hitaasti.

Pellon humuspitoisuutta lisättäessä kannattaa käyttää vain puhtaita raaka-aineita, joiden alkuperä on selvillä. Ennen pellolle levittämistä, tehtiinpä se kompostilla tai pelkillä orgaanisilla jakeilla, ainekset on sekoitettava kunnollisesti, jotta pellon mikrobitoiminta pysyisi tasaisena koko lohkolla. Tehokkaimmin ainesten sekoittaminen tapahtuu koneellisesti, vaikkapa lannanlevityskelalla varustettua yleisperävaunua tai tarkkuuslevitintä. Lantapaakut tulisi saada hajoamaan alle kolmen sentin paakuiksi, jotta hajoaminen tapahtuisi tasaisesti.

Kompostoitaessa kiivaimman ja eniten lämpöä tuottavan, noin kuukauden kestävän vaiheen aikana tarvitaan runsaasti ilmaa, jotta prosessi ei muutu mätänemiseksi. Kuivikkeeton tai vähän kuiviketta sisältävä eläinten lanta ja tuore ruoho sekä ruokajätteet ovat liian tiiviitä yksinään kompostoitaviksi. Siksi ainekseen on sekoitettava kuohkeaa ja ilmavan ainesta kuten olkia, kuorta tai haketta. Isojen kompostien ilmavuutta voidaan parantaa asettamalla niiden sisään ilmankulkua helpottavia kanavia, esimerkiksi muovisia salaojaputkia.

Ilmanvaihdon sopivan määrän voi päätellä kompostoinnin etenemisestä. Mikäli komposti pyrkii kuivumaan, on syynä yleensä liian suuri ilmanvaihto. Tällöin kompostia on tiivistettävä tai kasteltava. Jos ilmanvaihto kompostissa on heikkoa, komposti ei enää lämpene ja pöyhittäessä se haisee pahalta. Tällainen komposti on käännettävä ja samalla siihen lisätään karkeaa ainetta.

Voimakkaasti lämpenevä komposti kuivuu helposti liikaa, jolloin ravinnehäviöt kasvavat. Peittäminen, tiivistäminen ja kastelu estävät liiallista kuumenemista ja kuivumista. Kun komposti on muhinut ja voimakkain lämpövaihe on ohi, auma kannattaa peittää sateen pitävällä katteella, jotta ravinteita ei pääse huuhtoutumaan sadeveden mukaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit