Suomalainen Maaseutu

Pieni maitotila pärjää suunnitelmallisuudella: "Tämän tilan ovet ovat aina avoinna neuvojille"

Suomalainen Maaseutu 28.01.2017

Elina ja Antti Orjala luottavat siihen, että myös pienet lypsykarjatilat pärjäävät isojen rinnalla. Lohtajalaisella maidontuotantotilalla tulevaisuus rakentuu määrätietoisesti, mutta kustannustehokkain askelein.


Anne Anttila
Elina Orjala pitää tärkeänä, että tilan maidontuotantoa kehitetään vaiheittain ja mahdollisimman kustannustehokkain ratkaisuin.
Elina Orjala pitää tärkeänä, että tilan maidontuotantoa kehitetään vaiheittain ja mahdollisimman kustannustehokkain ratkaisuin.
Anne Anttila
Ennen sukupolvenvaihdosta Antti Orjala työskenteli kotitilallaan palkallisena työntekijänä. – Tämä mahdollisti opettavaisen ja pehmeän laskeutumisen itse isännyyteen, Antti kiittelee.
Ennen sukupolvenvaihdosta Antti Orjala työskenteli kotitilallaan palkallisena työntekijänä. – Tämä mahdollisti opettavaisen ja pehmeän laskeutumisen itse isännyyteen, Antti kiittelee.

"Olemme kumpikin kasvaneet karjatilalla, joten isännyys oli itsestäänselvyys. Ennen lopullista päätöstä halusimme kuitenkin ottaa aikalisän, opiskella ja hakea elämänoppia myös vieraan töistä. Tämä kannatti, sillä vuodet kaupungissa opettivat entisestään arvostamaan maaseutua", agrologiksi kouluttautunut isäntäpari taustoittaa.

Orjalan maidontuotantotilalla on tällä hetkellä 30 lypsävän parsinavetta. Nuori isäntäpari sanoo saaneensa hyvät lähtökohdat jatkaa toimintaa, sillä navetta on peruskorjattu vuonna 2000.

"Lähes kaikki uusittiin, lypsimiä myöten. Samassa yhteydessä rakennusta myös jatkettiin ja parsipaikkoja lisättiin. Tämän myötä lypsävien määrää saatiin lisättyä lähes puolella."

Elina ja Antti Orjala antavat suurta arvoa myös tilan hyvälle karjalle.

"Pitkäjänteinen työ karjanjalostuksen parissa on tuottanut toivottua tulosta. Ayrshirepainotteinen karja on terve, hyvärakenteinen ja tuotoksetkin ovat kohdillaan. Tästä on hyvä jatkaa."

Vaikka työ maidontuottajana on Elinan ja Antin kohdalla vasta aluillaan, niin nuori isäntäpari on tehnyt tulevaisuutta ajatellen kuitenkin selkeän toimintasuunnitelman.

"Aika näyttää miten suunnitelmat toteutuvat, mutta tavoitteena on kuitenkin kehittää tilasta kestävä ja ajanmukainen kahden ihmisen työpaikka. Nykyisillä maidon tuottajahinnoilla jokainen askel on otettava kuitenkin järkevästi", isäntäpari kertoo.

Tässä vaiheessa Orjalan tilan isäntäparilla ei ole tarvetta suurempiin muutoksiin. Mahdolliset investoinnit kohdistuvat vain eri työvaiheita helpottaviin ratkaisuihin. Tarvittaessa ja pienin muutoksin navettaan on mahdollista lisätä myös lypsypaikkoja.

"Olemme tavattoman tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen. Jatkamme siitä, mihin entinen isäntäpari lopetti. Keskitymme edelleen jalostukseen ja karjan yleisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Maidontuotannon tulevaisuutta ajatellen on äärimmäisen tärkeää, että navetassa, mutta myös sen ulkopuolella kaikki on hyvin."

Vaikka Elina ja Antti jatkavat tilanpitoa ilman suurempia lisäinvestointeja, niin unelmissa on kuitenkin uusi tuotantorakennus.

"Suunnitelmissa on pihatto. Lypsyjärjestelmä on vielä auki, mutta tässä vaiheessa vaakakuppi kallistuu kuitenkin yhden robotin suuntaan. Myöskään rakennusajankohtaa ei ole lyöty lukkoon, mutta jos kaikki menee mallilleen, niin uudisrakennus nousee entisen kylkeen tai sen välittömään läheisyyteen 5–10 vuoden kuluttua", isäntäpari suunnittelee toiveikkaana.

Elina ja Antti pitävät tärkeänä, että myös uusi tuotantotila on samassa pihapiirissä.

"Kyseessä on sekä perhe- että euroystävällinen ratkaisumalli. Työpaikka on lähellä ja entinen navetta olisi helppo muuttaa nuorkarjalle. Teimme sukupolvenvaihdoksen sille ajatuspohjalle, että kustannukset pysyvät kurissa ja työ säilyy mielekkäänä. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta onneksi meillä on käytettävissä erittäin laaja asiantuntijaverkosto. Tämän tilan ovet ovat aina avoinna neuvojille."

Aiheeseen liittyvät artikkelit