Suomalainen Maaseutu

Tämän tilan selkäranka ovat lypsykarja ja itse tekeminen, unelmana oma biokaasulaitos

Suomalainen Maaseutu 10.09.2016

Ristijärvinen Ville Kemppainen valmistautuu kotitilansa isännyyteen maatalousyhtymän kautta. Nyt hän hoitaa reilun sadan lypsävän maitotilaa yhdessä vanhempiensa kanssa.


Anne Anttila
Isäntäpari Merja Kemppainen ja Olavi Oikarinen perustivat maatalousyhtymän yhdessä Ville-poikansa kanssa. – Tällä kokoonpanolla on turvallista rakentaa tulevaisuutta, agrologikolmikko luonnehtii tyytyväisenä.

Isäntäpari Merja Kemppainen ja Olavi Oikarinen ovat tyytyväisiä Ville-poikansa päätökseen. Vuosi sitten laajennettu pihatto saa tulevaisuudessa uuden isännän, kun agrologiksi kouluttautunut Ville ottaa tilan haltuunsa.

"Investoinnit on tehty tulevaisuutta ajatellen. Ei tällaisiin hankkeisiin olisi lähdetty, ellei tilalla olisi ollut jatkajaa. Olemme erittäin onnekkaita, ettei tehty työ ole mennyt meidänkään kohdalla hukkaan", isäntäpari Kemppainen-Oikarinen luonnehtii kiitollisena.

Ville sanoo valmistautuvansa isännyyteen kuitenkin portaittain.

"Kolme vuotta sitten perustimme vanhempieni kanssa maatalousyhtymän. Tämä on tässä vaiheessa järkevin ja samalla myös turvallisin tie kohti itsenäistä isännyyttä. Yhtymä helpottaa myös käytännön toimia ja antaa elämään muutenkin pelivaraa. Kun tilalla on kolme vetäjää, niin voimme vuorotellen ottaa jopa pieniä irtiottoja", Ville iloitsee.

Kolmikon luotsaaman lypsykarjatilan historia on hieman poikkeuksellinen.

Meillä oli aikoinaan kaksi erillistä maatilaa. Minä hoidin kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla kotitilallani lehmiä ja emännällä oli vastaavasti lihanautoja. Vuonna 2001 yhdistimme karjan ja jatkoimme tilanpitoa emännän kotitilalla, Olavi-isäntä taustoittaa.

Noin 30 lypsävän ja 60 lihanaudan voimin Merja ja Olavi jatkoivat tilanpitoa emännän mailla.

"Pikkuhiljaa rakensimme, raivasimme ja lisäsimme lypsykarjaa. Suunta oli selkeä ja päätimme keskittää voimavaramme maidontuotantoon. Siinä vaiheessa, kun Ville ilmaisi halukkuutensa jatkamiseen, lähdimme kehittämään toimintaamme laajentamalla muun muassa pihattoa. Myös karjamäärää on kasvatettu. Lehmiä on tällä hetkellä reilut 100 ja nuorkarjaa noin 150", isäntäpari selvittää.

Vuonna 2013 perustetun maatalousyhtymän myötä isäntäpari Kemppainen-Oikarinen sekä heidän Ville-poikansa suuntaavat tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

"Maidontuotanto on tämän tilan selkäranka. Tavoitteena ei ole kuitenkaan huipputuotokset, vaan taloudellinen tasapaino. Lähtökohtana on, että investoinnit pysyvät hallinnassa, konekanta hyvänä sekä palkkakustannukset ja työmäärä kohtuullisena", isäntäperhe muotoilee.

Budjettia voidaan Olavi Oikarisen mukaan tasapainottaa myös kilpailuttamalla eri hankinnat.

"Aikoinaan säästimme sievoisen summan, kun hankimme kylälle yhteisostoina muun muassa lannoitteet. Myös polttoaineet ja siemenet on kilpailutettu."

Nykypäivänä tila pitää budjetin kurissa käyttämällä mahdollisimman vähän vierasta työvoimaa.

" Raivaamme jopa pellot omilla koneilla ja omin voimin. Mikko-poikamme on erikoistunut konehommiin, joten tällä tavoin saamme työllistettyä koko perheen", Olavi iloitsee.

Taloudellinen ajattelutapa seuraa myös tulevaisuuden suunnitelmissa.

"Unelmissa on oma biokaasulaitos. Omavaraisuus esimerkiksi lämmön suhteen on tämän kokoisella tilalla hyvinkin realistinen tavoite. Idea on hyvässä suunnitteluvaiheessa ja mitä pidemmälle mennään, sitä innostuneempia olemme aiheesta. Bioenergia on tulevaisuutta ja tähän junaan myös meidän tila haluaa lipun", isäntäkolmikko paljastaa toiveikkaana.

Aiheeseen liittyvät artikkelit