Talous

Ilkka: Kauhajokelainen koiranpentujen tehtailija tuomittiin eläinsuojelurikoksesta

Talous 12.10.2017

Naisella oli ollut vuosia koiria ja poneja. Tarkastuksessa koirat olivat laihoja elleivät peräti erittäin laihoja.


Pekka Fali
Eläinsuojelurikoksesta tuomittu nainen piti vuosittain 8–9 aikuista koiraa ja noin 20 pentua. Kuvan koira ei liity tapaukseen.

Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella toiminut 51-vuotias koiranpentujen tehtailija on tuomittu eläinsuojelurikoksesta sakkoihin ja koiria koskevaan eläintenpitokieltoon vuoden 2020 loppuun, kirjoittaa Ilkka.

Syyttäjä oli vaatinut tuomiota törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Viime vuoden kevättalvella tehdyssä tarkastuksessa eläinten pidossa oli havaittu monia puutteita. Naisella oli tuolloin 11 koiraa ja neljä hevosta tai ponia. Koirat olivat olleet laihoja tai hyvin laihoja. Niiden pitopaikat olivat likaisia ja yhtä koiraa oli pidetty ulkona ketjussa vailla suojaa.

Tuomittu joutuu maksamaan 70 päiväsakkoa, joka tekee hänen tuloillaan 700 euroa. Hän myönsi eläinsuojelurikoksen, mutta sanoi laiminlyöntien tapahtuneen vain vuosina 2015–2016. Tällöin hän oli saanut hevosenpotkun sääreensä eikä sen vuoksi voinut hoitaa töitään kunnolla.

Ilkan juttu aiheesta (vaatii tilauksen)

Aiheeseen liittyvät artikkelit