Kauppatapalautakunta: Nykyiset ehdot elintarvikkeiden säilyvyysajasta vaikeuttavat tavarantoimittajien asemaa
Tällä hetkellä elintarvikkeen säilyvyysajasta on oltava jäljellä 80 prosenttia, kun se saapuu kaupan keskusvarastolle.
Säilyvyysaikoihin liittyen kauppaehtojen riskit on jaettava tasaisesti, lautakunta painottaa. Kuva: Jaana KankaanpääElintarvikeketjun kauppatapalautakunta ottaa kantaa elintarvikkeiden säilyvyysajan ehtoihin.
Tällä hetkellä osa päivittäiskaupan toimijoista käyttää sopimuksissaan ehtoa, jonka mukaan elintarvikkeiden säilyvyysajasta eli ajasta ennen parasta ennen -päiväystä on oltava jäljellä 80 prosenttia sen saapuessa kaupan keskusvarastolle.
Ehtoa on käytetty 1990-luvun alkupuolelta alkaen. Nyt lautakunta katsoo, että ehto on nykypäivän olosuhteissa jäykkä ja tehoton.
Lähtökohtaisesti säilyvyysaikaehto ei ole lautakunnan mukaan kohtuuton, mutta tietyissä tuoteryhmissä ongelma korostuu. Vaatimus on liian pitkä etenkin pitkään säilyville tuotteille.
Lautakunnan selvityksissä kävi ilmi, että sopijaosapuolten neuvotteluvoima vaikuttaa olennaisesti 80 prosentin säilyvyysaikaehdon soveltamiseen.
Jos sopijaosapuolen neuvotteluvoima on suuri, ehdosta on kaupan kanssa mahdollista sopia toisin. Sen sijaan pienten toimijoiden neuvotteluvoima on heikko ja ne kärsivät tästä sopimusehdosta suuria toimijoita enemmän.
Sopimussuhteen heikompi osapuoli kantaa riskin siitä, että sen liikesuhde kauppaan loppuu, jos se ei kykene sopeutumaan 80 prosentin säilyvyysaikaehtoon.
Sopimusehto johtaa siis sopijaosapuolten epätasapainoon ja heikentää ennen kaikkea pienten tavarantoimittajien asemaa.
Lautakunta suosittaa, että alan toimijat sopivat nykyistä tasapuolisemmasta riskinjaosta koskien säilyvyysaikojen jakautumista elintarvikeketjun eri osapuolten välillä.
Tasapuolisempi riskinjako tehostaa elintarvikeketjun toimintaa ja vähentää tarvetta neuvotella ehdosta erikseen. Lisäksi se johtaa neuvotteluvoimaltaan eri suuruisten toimijoiden tasapuolisempaan kohteluun ja vähentää pienten toimijoiden riskiä liikesuhteen loppumisesta.
Asian käsittelyyn lautakunnassa osallistuivat puheenjohtaja, professori Kari Hoppu sekä jäsenet markkinaoikeustuomari Olli Wikberg, insinööri Ilkka Mäkelä, toimitusjohtaja Gun Marit Nieminen ja toimitusjohtaja Hannu Pellinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
