Posti uskoo välttävänsä viimevuotiset pakettiruuhkat
Pakettien noutajia palvelee toistasataa ylimääräistä noutopistettä.
Posti on perustanut toistasataa ylimääräistä ja väliaikaista pakettien noutopistettä muun muassa kauppakeskuksiin ja lisännyt pakettiautomaattien lokeroita. Kuva: Aleksi TuomolaPosti luottaa, että saa joulupakettien kuljetuksen sujumaan viimevuotista paremmin. Posti on perustanut toistasataa ylimääräistä ja väliaikaista pakettien noutopistettä muun muassa kauppakeskuksiin. Lisäpisteet ovat olleet toiminnassa tämän viikon ja ovat käytössä jouluun asti. Posti on niin ikään kasvattanut pakettiautomaattien lokeroiden määrää usealla tuhannella.
Postin mukaan noutopisteet eivät ole ruuhkautuneet, sillä paketteja siirretään reaaliaikaisen seurannan avulla sinne, missä on tilaa.
"Jos piste täyttyy, paketteja siirretään sitä lähimpänä olevaan noutopaikkaan. Tuotanto seuraa jatkuvasti, mihin paketteja mahtuu, ja sen pohjalta niitä ohjataan oikeisiin paikkoihin", kertoo Pakettipalveluiden johtaja Toni Laaksonen.
Viime vuonna Posti yritti joulusesongin aikaan lisätä pakettien kotiinkuljetuksia, mutta se ei toiminut odotetusti.
"Se ei ollut paras ratkaisu, koska ihmiset ovat vaihtelevasti kotona. Pakettien viennin sopiminen oli myös varsin haastavaa."
Laaksonen uskoo, että tämän vuoden pakettijärjestelyt sujuvat sutjakkaasti. Osoituksena tästä oli viime maanantai, jolloin Postilla oli kaikkien aikojen ennätyspäivä pakettien välittämisessä.
"Tuotannon läpi käsiteltiin 250 000 pakettia. Volyymi tuskin enää tästä nousee, vaikka jäljellä on vielä kolme vilkasta maanantaita, jotka aina ovat isoja toimituspäiviä."
Viime vuonna Posti toimitti kaikkiaan noin 34 miljoonaa pakettia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
