Talous

Altian ja Olvin johtajat uskovat: Ginipohjaiset lonkerot eivät syrjäytä miedompia

Talous 30.12.2017

Lakimuutoksella voi Altian mukaan olla positiivinen vaikutus myös viljamarkkinoihin.


Jaana Kankaanpää
Vaikka ruokakauppoihin tuleekin vuodenvaihteen jälkeen aiempaa vahvempia lonkeroita, kyse ei Kilpisen mukaan ole kuitenkaan mistään radikaalista muutoksesta.

Juomavalmistajat Olvi ja Altia ovat yhtä mieltä, että vahvemmat ginipohjaiset lonkerot eivät syrjäytä miedompia verrokkejaan sen jälkeen, kun väkevämmät juomat tulevat ruokakauppoihin vuodenvaihteessa.

Uuden alkoholiveron korotuksen voidaan katsoa suosivan ginipohjaisia lonkeroita, sillä puhtaan alkoholin vero nousee suhteessa oluen ja siiderin veroa enemmän.

Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä korostaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että käymisteitse valmistetun lonkeron kohtalon päättää viimekädessä kuluttaja.

"Se nähdään sitten, kun ne ovat kaupassa vierekkäin", Heikkilä sanoo.

Markkinointijohtajan mukaan ginipohjaisten lonkeroiden perään haikailee lähinnä vanhempi väestö. Hän muistuttaa, että käymisteitse valmistetut lonkerot ovat olleet kaupoissa vuodesta 1995 lähtien eli yli 20 vuotta. Ne, jotka ovat olleet nuoria viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, suosivat Heikkilän mukaan todennäköisesti jatkossakin käymisteitse valmistettuja lonkeroita.

"Nykyään ne maistuvat paremmilta, kun niitä on opittu tekemään paremmin", Heikkilä sanoo.

Käymisteitse valmistettujen lonkeroiden puolesta puhuu Heikkilän mukaan se, että ne ovat ginipohjaisia edullisempia. Kaikki eivät pidä myöskään viinan mausta.

"Se on aika monisyinen kysymys", markkinointijohtaja pohtii.

Heikkilä kertoo Olvin tehneen makutestejä, ja niissä käymisteitse valmistetut lonkerot ovat voittaneet ginipohjaiset.

"Ei meillä tässä mitään omia näkemyksiä ole", Heikkilä korostaa.

Altian kaupallinen johtaja Kari Kilpinen ennakoi Maaseudun Tulevaisuudelle, että vuodenvaihteen jälkeen ruokakauppoihin tulevien etanolipohjaisten lonkeroiden myynti lähtee hyvin käyntiin.

"Se on ainakin nyt uusi vaihtoehto. Jää nähtäväksi, miten kuluttajat sen ottavat", Kilpinen sanoo.

Kilpinen muistuttaa, että etanolipohjaisten lonkeroiden valmistustapa on erilainen verrattuna käymisteitse valmistettuihin. Kun raaka-ainekustannuksissa ja valmisteveroissa on eroa, myös tuotteiden kuluttajahinnat eroavat toisistaan.

Lakimuutoksella voi olla Kilpisen mukaan positiivinen vaikutus myös viljan kysyntään. Vahvempien lonkeroiden pohjana käytetään nimittäin viljasta valmistettua giniä.

"Se miten tuotteet asemoituvat keskenään, ratkaisee sen, kuinka paljon tuotetta menee kaupaksi. On kuitenkin hyvin vaikea arvioida, millaisia vaikutuksia lakiuudistuksella on tuotteiden volyymiin", Kilpinen sanoo.

Vaikka ruokakauppoihin tuleekin vuodenvaihteen jälkeen aiempaa vahvempia lonkeroita, kyse ei Kilpisen mukaan ole kuitenkaan mistään radikaalista muutoksesta. Kuluttaja on nimittäin jo tänäänkin voinut ostaa myös vahvempia juomia niin halutessaan.

Kilpinen ei usko, että ginipohjaiset lonkerot syrjäyttävät käymisteitse valmistettuja lonkeroita.

"Uskon, että ne tulevat elämään siellä rinta rinnan. Sama asia on keskioluen ja A-oluen suhteen. Niille molemmille löytyy oma käyttäjäkuntansa ja paikkansa."

Lue myös: Näin vuodenvaihde näkyy ruokamarkkinoilla

Aiheeseen liittyvät artikkelit