Talous

Esko Aho: "Lounais-Suomen tilauskanta on vuodessa Äänekosken tehtaan verran"

Talous 24.08.2017

Teknologiateollisuuden tilaukset ovat johtaneet työvoimapulaan Lounais-Suomessa. Selvitysmies Esko Aho esittää siltasopimusta valtion ja alueen välille.


Laura Kuivalahti
Selvitysmies Esko Aho (vas.) luovutti raporttinsa elinkeinoministeri Mika Lintilälle torstaina. Tilaisuudessa oli mukana myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (oik.).

Lounais-Suomen kasvua tukemaan pitäisi selvitysmies Esko Ahon mukaan solmia siltasopimus valtion ja Lounais-Suomen välille. Sopimuksessa sovittaisiin ainakin työvoiman saatavuudesta ja saavutettavuudesta, osaamisesta ja koulutuksesta, tutkimus- ja kehitystyöstä sekä tietopohjan ylläpitämisestä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pyysi huhtikuussa Ahoa selvittämään ratkaisuja Lounais-Suomen positiiviseen rakennemuutokseen eli kasvavaan työvoiman tarpeeseen. Aho luovutti raporttinsa ministerille torstaina.

Teknologiateollisuuden tilauskannan kasvun ansiosta Lounais-Suomeen voi syntyä seuraavien viiden vuoden aikana jopa 30 000 työpaikkaa, arvioi Varsinais-Suomen elykeskus. Laivanrakennuksessa ja muilla teknologiateollisuuden aloilla on työvoimapula, jonka helpottamiseksi tarvitaan työvoimaa muualta Suomesta ja ulkomailta.

"On tapahtunut hyvin merkittävä käänne. Varsinais-Suomessa tilauskanta on noin 17 miljardia euroa. Jos tämän tilauskannan jakaa tasaisesti seuraavalle seitsemälle vuodelle, alueelle kohdistuu joka vuosi tilauskanta, joka vastaa yhtä Äänekosken tehdasta", Aho sanoo.

Ahon esittämää siltasopimusta koordinoisi työ- ja elinkeinoministeriö. Varsinais-Suomen ja Satakunnan liitot sekä elykeskus kokoaisivat alueen yksityisistä ja julkisista toimijoista yhteistyöryhmän.

Lounais-Suomen pitäisi Ahon mukaan parantaa imagoaan, jotta sekä suomalaiset että ulkomaalaiset näkisivät alueen vetovoimaisena. Tämä vaatii huomiota ja kehitystä asumiseen, liikkumiseen sekä palveluihin. Ennen kaikkea tieto työpaikoista ja alueen mahdollisuuksista pitäisi saada levitettyä.

Ministeri Mika Lintilä pitää tärkeänä, että mallia voidaan soveltaa myös muille alueille.

"Meillä on Lapissa matkailun ja Keski-Suomessa biotalouden osalta sama tilanne. Näitä tapauksia tulee entistä enemmän", Lintilä sanoo.

Lintilän mukaan vielä ei ole konkreettisia seikkoja, joita viedä budjettiriiheen, mutta tuonnempana nämäkin avaukset ovat ajankohtaisia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit