Fennovoima tutkii ydinjätteen loppusijoitusta Pyhäjoelle tai Eurajoelle
Fennovoima hyödyntää Posivan osaamista käytetyn polttoaineen loppusijoituksessa.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi äskettäin päättyneessä tiedotustilaisuudessa, että ydinvoimalaa Pyhäjoelle suunnitteleva Fennovoima on sopinut yhteistyöstä ydinjäteyhtiö Posivan tytäryhtiön Posiva Solutionin kanssa. Kuva: Jaana KankaanpaaElinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi äskettäin päättyneessä tiedotustilaisuudessa, että ydinvoimalaa Pyhäjoelle suunnitteleva Fennovoima on sopinut yhteistyöstä ydinjäteyhtiö Posivan tytäryhtiön Posiva Solutionin kanssa.
Posiva rakentaa parhaillaan omistajilleen TVO:lle ja Fortumille käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikkaa, Onkaloa, Eurajoelle. Sinne tulee aikanaan Loviisan ja Eurajoen ydinvoimaloiden jätteet. Vielä on epäselvää, mahtuisiko Onkaloon myös Fennovoiman ydinjätteet.
Fennovoiman piti kesäkuun loppuun mennessä jättää joko yhteistyösopimus TVO:n ja Fortumin kanssa tai oma ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA) käytetyn polttoaineen loppusijoituksesta. Yhtiö jätti YVA:n työ- ja elinkeinoministeriölle tänään keskiviikkona.
Fennovoima alkaa nyt tutkia Posiva Solutionin avulla sopivaa sijaintipaikkaa omalle loppusijoituspaikalle Eurajoella ja Pyhäjoella. Lopullinen päätös loppusijoituspaikasta tehdään vasta 2040-luvulla. Ratkaisevaa on kallioperän geologiset ominaisuudet ja turvallisuus.
Rehnin mukaan on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, että ydinjätteen loppusijoitusta kehitetään yhteistyössä. Hän on Fennovoiman ja Posivan yhteistyösopimukseen tyytyväinen, vaikka se ei sisälläkään mahdollisuutta sijoittaa Fennovoiman jätteitä Onkaloon.
"On parempi pyrkiä mahdollisimman vähäiseen määrään loppusijoituspaikkoja", Rehn totesi lopuksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
