Talous

Fortumista tulee Uniper-kaupan toteutuessa kiistanalaisen Nord Stream 2 -kaasuputken suurrahoittaja

Talous 21.09.2017

Valtioenemmistöinen energiayhtiö Fortum vahvistaa, että Fortumista tulisi välillisesti myös Gazpromin kaasuputkihankkeen rahoittaja.


Jukka Pasonen

Energiayhtiö Fortum vahvisti keskiviikkona käyvänsä pitkälle edenneitä keskusteluja saksalaisen Uniperin osakkeiden ostosta. Yrityskaupan toteutuessa, Fortum ostaisi saksalaiselta E.ONilta 47 prosentin omistusosuuden Uniperista. Fortum maksaa osakkeista lähes 3,8 miljardia euroa tarjouksen osakekohtaisen 22 euron kokonaisarvon mukaisesti. Koko Uniperin arvo olisi näin noin kahdeksan miljardia euroa.

Uniperilla on Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä sähköntuotantoa. Lisäksi yhtiö käy mittavaa trading-kauppaa kaasulla, sähköllä ja öljyllä.

Yrityskaupan toteutuessa Fortumista tulee samalla välillisesti Uniperin omistuksen kautta kiistanalaisen Itämeren alittavan kaasuputkihankkeen, Nord Stream 2:n, suurrahoittaja.

Venäläinen valtiollinen energiajätti Gazprom omistaa putkihankkeen. 9,5 miljardia euroa maksavan hankkeen rahoittajiksi ovat sopimuksin sitoutunut viisi energiayhtiötä, joista Uniper on yksi. Muut neljä 950 miljoonan euron tasaosuuksin putkihanketta rahoittavat ovat ENGIE, OMV, Shell ja Wintershall.

Nord Stream 2 on kiistanalainen hanke, johon nähdään sisältyvän suurvaltojen geopolitiikkaa. Hanketta vastustavat näkyvimmin Itämeren alueella Ruotsi, Puola, Slovakia ja Baltian maat sekä Itämeren ulkopuolella ainakin Yhdysvallat ja Ukraina. Putkella Venäjä ja Gazprom ohittaisivat Ukrainan läpi nykyisin kulkevan kaasulinjan.

"Olemme sijoittamassa Uniperiin, ja Uniper on yksi kaasuputkihankkeen rahoittajista. Sijoittajana omistaisimme (kaupan toteutuessa) osuuden yhtiöstä, joka on mukana hankkeessa", vahvistaa Fortumin vt. sijoitussuhde- ja talousviestintäjohtaja Måns Holmberg Maaseudun Tulevaisuudelle.

Jos Fortum saa ostettua havittelemnsa E.ON-osuuden, Fortum vastaa välillisesti noin puolen miljardin euron edestä Gazpromin kaasuputkirahoituksesta.

Onko Fortumissa mietitty mahdollisia hankkeen ulkopoliittisia vaikutuksia?

"En halua kommentoida ulkopolitiikkaa. Neuvottelemme sijoituksesta toiseen yritykseen ja näemme (kaasuputkihankkeen rahoituksen) vain osana heidän liiketoimintaa."

Voiko Fortum irtautua kaasuputkihankkeesta vai tuleeko se yrityskaupan mukana, jos se toteutuu?

"On Uniperin toimivan johdon päätettävissä, missä liiketoiminnoissa yhtiö on mukana ja missä ei. Fortumin tahtotilana on päästä sopimukseen osakkeiden kaupasta E.ONin kanssa. Kaasuputkihankkeeseen emme ota mitään kantaa", Holmberg vastaa.

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoi keskiviikon sijoittajille pidetyssä puhelinkonferenssissa yhtiön johdon informoineen poliitikkoja valtion omistajaohjausyksikön kautta Fortumin strategiasta. Uniper-osakkeiden ostohankkeesta yhtiö ei erikseen ole poliitikoille etukäteen tiedottanut.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä toimii nykyisin elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Suomen valtio omistaa Fortumista 51,7 prosenttia.

Suomessa putkihanketta ei ole vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi Ruotsissa nähty turvallisuuspoliittisena kysymyksenä, vaan Venäjän ja Saksan välisenä hankkeena sekä ympäristökysymyksenä.

Suunniteltu uusi kaasuputki toteutuessaan pystyisi vastaamaan lehtitietojen arvion mukaan noin 30 prosentista EU-alueen maakaasun kysyntään. Financial Timesin arvion mukaan nykyisen Itämeren alittavan kaasuputken Nord Stream 1:n kapasiteetista oli parisen vuotta sitten vain noin puolet on käytössä.

Uuden kaasuputken on suunniteltu olevan käytössä vuonna 2019, jolloin Gazpromin toimitussopimus Ukrainan kanssa on katkolla.

Entisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) yhtiö konsultoi Nord Stream 2 -hanketta – samoin kuin jo Nord Stream ykköstä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit