Talous

Kauppalehti: Hallitus suunnittelee Nesteen ja Vapon osakkeiden myyntiä

Talous 19.05.2017

Valtion omistus putoaisi yhtiöissä yli puolesta kolmannekseen.


Tomi Parkkonnen
Säiliöauto Nesteen Naantalin jalostamon portilla..

Neste Oyj:n ja Vapo Oy:n valtion omistusosuutta ehdotetaan laskettavaksi nykyisestä 50,1 prosentista siten, että omistusosuudeksi jää kummassakin yhtiössä kaikkien osakkeiden tuottamasta äänivallasta vähintään 33,4 prosenttia, Kauppalehti kertoo.

Noin kolmanneksen omistusosuudella valtio voi vielä turvata asemansa kaikkiin merkittäviin osakeyhtiötä koskeviin päätöksiin.

Asia ilmenee vuoden 2017 ensimmäisestä lisätalousarvioesityksestä.

Kauppalehti toteaa, että uutinen ei ole yllätys. Valtio on jo aiemmin alentanut molempien omistusten alarajan 33,4 prosenttiin ja ylijäävät osuudet on siirretty kehitysyhtiö Vakeen, jonka tehtävänä on nopeuttaa valtionyhtiöiden pääoman kiertoa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit