Maaseudun yritystuella ponnistetaan ulkomaille – "Oleellinen kannustin nuorille"
Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski maa- ja metsätalousministeriöstä painottaa MT:n yliökirjoituksessaan, ettei tukea käytetä tekohengitykseen.Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriöstä korostaa, että maaseudun yritystuesta kiinni pitämiseen löytyy useita syitä, vaikka sen lakkauttamista on ennen hallituksen puoliväliriihtä väläytelty.
Hän muistuttaa, ettei maaseudun yritystukea myönnetä sikaloiden ja navetoiden rakentamiseen, vaan nimenomaan alkutuotannon ulkopuolisiin investointeihin.
"Tyypillisiä tuensaajia ovat esimerkiksi uusiutuvaan energiaan, matkailuun ja elintarvikkeiden jalostukseen liittyvät maaseudulla toimivat yritykset. Tuensaajien joukossa on kasvuhakuisia, merkittäviä työllistäjiä ja kansainvälisille markkinoille suuntaavia, innovatiivisinakin palkittuja pk-yrityksiä", Kalliokoski kirjoittaa.
"Maaseudun yritystukea voivat saada alle 50 henkilöä työllistävät pienet yritykset sekä alle 250 henkilöä työllistävät elintarvikealan pk-yritykset. Kyse ei kuitenkaan ole elinkelvottomien yritysten tekohengityksestä, tukea myönnetään ensisijaisesti yrityksille, jotka eivät ole sitä aikaisemmin vielä hyödyntäneet. Vuosina 2007–2013 tuensaajista 70–80 prosenttia ei ollut saanut tukea aiemmin."
Yritysrahoituksella aloittava tai toimintaansa kehittävä pk-yritys voi siis tuen avulla ponnistaa eteenpäin kotimaassa tai kansainvälisille markkinoille ja tästä on jo saatu hyviä esimerkkejä, Kalliokoski painottaa. Hänen mukaansa noin 70 miljoonan euron yritystuen kannustamana pk-yritykset ovat panostaneet investointeihinsa 200 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta.
"Verrattain pienikin tuki on saanut kasvuhakuisia yrityksiä investoimaan. Ilman maaseudun yritystukea suurin osa näistä tehdyistä investoinneista olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta. Tuki voi olla myös oleellinen kannustin saada nuoria innostumaan yrittäjyydestä", Kalliokoski huomauttaa.
"Hallituksen puolivälitarkastelun alla on asetettu vastakkain EU-osarahoitteinen maaseudun yritystuki ja Tekesin rahoitus. Tuet kuitenkin täydentävät toisiaan. Kolmannes Suomen yrityksistä sijaitsee maaseudulla. Suurin osa näistä yrityksistä ei täytä esimerkiksi Tekesin rahoitukselle asettamia ehtoja, mutta voi hakea investointeihinsa maaseudun yritystukea."
Lue koko yliökirjoitus maanantain Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

