Talous

Pohjolan Energian aurinkopaneelit kalliita – valituksia kymmenittäin

Talous 26.09.2017

Kuluttajaviranomaiset saavat valituksia kotimyyntisääntöjen ohittamisesta, kalleudesta ja sähkön tuoton jäämisestä alle luvatun.


Pekka Fali
Aurinkopaneeleista ei kannata tehdä heti kauppaa, vaikka kotiin tuleva myyjä siihen painostaisi. On syytä pitää tuumaustunti ja vertailla tarjouksia, kuluttajavirasto neuvoo.

Oululainen Pohjolan Energia käy kotimyyntikampanjaa aurinko­sähköpaneeleista, joiden hinta on markkinoiden yleiseen hintaan verrattuna erittäin korkea.

Maaseudun Tulevaisuuden saaman palvelusopimuksen mukaan kaakkoissuomalaiseen omakotitaloon myytiin elokuussa 18 paneelin eli 4,5 kilo­watin (kWp) aurinkopaneelijärjestelmä avaimet käteen -periaatteella. Kokonaishinta oli 14 800 euroa.

Sähköyhtiöiden sekä Tekesin ja Aalto-yliopiston FinSolarin hintojen perusteella vastaava normaali markkinahinta on enintään 9–10 000 euroa.

FinSolarin mukaan alle 10 kilo­watin järjestelmien avaimet käteen -hinta on 1 300–2 000 euroa kilowatilta (kWp) omakotitaloissa. Pohjolan Energian hinta oli 3 290 euroa kilowatilta.

Oululaisen Pohjolan Energian edustajat soittavat koti­talouksiin, sopivat käynnistä ja tavoite on allekirjoittaa sopimus saman tien.

MT:n näkemä sopimus peruttiin myöhemmin, kun ostaja sai aurinkopaneelien hinnoista tietoa lastensa kautta.

Toisen MT:n tietoon tulleen sopimuksen mukaan Pohjolan Energian 2,5 kilowatin paneelien avaimet käteen- hinta oli 11 000 euroa eli 4 400 euroa kilowatilta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan on tullut Pohjolan Energian paneelien myynnistä kymmeniä valituksia vuoden aikana. Lakimies Jukka Kaakkola Kilpailu- ja kuluttajavirastosta sanoo, että valitukset koskevat pääasiassa kolmea asiaa: korkeaa hintaa, energian tuoton jäämistä luvatusta sekä sitä, ettei kotimyynnin säännöksiä ole noudatettu.

Esimerkiksi MT:n saamassa sopimuksessa peruutusaika oli vain 7 vuorokautta, kun sen pitäisi olla 14 vuorokautta.

Pohjolan Energia on ollut viraston seurannassa jatkuvien valitusten vuoksi. Toistaiseksi kuluttajaneuvojat ovat neuvoneet valittajia ottamaan suoraan yhteyttä Pohjolan Energiaan ja kertoneet lakiperusteet, jonka pohjalta valituksen voi tehdä.

Kaakkolan mukaan kotimyynnissä ostajalla on aina riski, kun sopimuksen joutuu tekemään "kylmiltään" eikä tarjouksia pääse vertaamaan.

Hän kehottaa ostajaa vertailemaan hintoja ennen alle­kirjoitusta. Virasto ei puutu hinnoitteluun, jollei se ole täysin kohtuutonta.

Sähköyhtiöistä esimerkiksi Oulun Energia myy eurooppalaiset 4,9 kilowatin aurinkopaneelit avaimet käteen -hintaan alkaen 9 250 euroa. Suomalaisten paneelien hinta on 500 euroa korkeampi. Tuotepäällikkö (oli: markkinointijohtaja, korjattu 27.9. klo 13.30) Olli Tuomivaaran mukaan sopimuksista 90 prosenttia tehdään perushinnalla, johon sisältyy nosturin käyttö.

Savon Voiman 5,4 kilowatin paneelit myydään 10 200 eurolla. Jos kohteessa tarvitaan nosturia, hinta nousee 400 euroa, liiketoimintapäällikkö Antti Martikainen Savon Voimasta kertoo.

Pohjolan Energian toimitusjohtaja Lasse Liimatta sanoo, että yhtiön myymiä paneeleita ja inverttereitä eli muuntajia ei ole muilla yhtiöillä myynnissä.

"Hintoja ei pitäisi vertailla vain kilowattien perusteella, vaan myös paneelien ja inverttereiden ominaisuuksien pohjalta. Yhtiö saa tietenkin itse määritellä myymiensä tuotteiden ja palvelujen hinnat", Liimatta toteaa.

Yhtiö on ohjeistanut myyjiään olemaan yhteydessä yli 75-vuotiaan asiakkaan omaisiin ja kertomaan kaupanteosta.

Pohjolan Energialle ei ole Liimatan mukaan toimitettu yhtiön asiakkailta kuluttajaviranomaisille menneitä valituksia Kilpailu- ja kuluttajavirastosta. Asiakkaista 95–98 prosenttia on Taloustutkimuksen selvityksen mukaan tyytyväisiä asennuksiin, aikatauluun ja työn laatuun, yhtiön kotisivuilla kehutaan.

Pohjolan Energian hallitus on hyväksynyt eettisen toiminnan ja sisäisen päätöksenteon ohjeet. Esimerkiksi sopimusten peruutusaika on 14 vuorokautta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit