Posti satsaa elintarvikelogistiikkaan – tuottajille voi tarjoutua helpotuksia suoramyyntiin
Elintarvikekuljetusten kylmäketju taataan lämpöeristetyllä kuljetuslaatikolla.
Postin logistiikkakeskus Seinäjoella valmistui tämän vuoden tammikuussa. Se sijaitsee elintarvikelogistiikan merkittävässä solmukohdassa. Kuva: Tero PajukallioPosti lopetti viime vuonna pakaste- ja kylmäkuljetuksiin keskittyneen Termo-palvelun kannattamattomana.
Nyt yhtiö on kuitenkin lähtenyt elintarvikelogistiikkatoimintaan liikkeelle uusin eväin. Se näkee alalla paljon kasvumahdollisuuksia.
Posti osti viime vuonna logistiikkayhtiö Veinen ja Kuljetus Kovalaisen tarkoituksenaan jatkaa kasvua elintarvikelogistiikassa ja lämpötilasäädeltyjen tuotteiden kuljetuksessa.
Posti on luonut yrityskaupoilla vahvaa pohjaverkostoa, joka mahdollistaa pienienkin toimijoiden ottamisen mukaan kustannustehokkaammin, Postin elintarvikelogistiikasta vastaava johtaja Jani Lindström kertoo.
"Logistiikassa katteet ovat ohuita. Kannattavuus perustuu riittävän suuriin volyymeihin."
Lindströmin mukaan Posti on nyt onnistunut saamaan elintarvikelogistiikan kannattavaksi liiketoiminnaksi. Toimintaa kuitenkin kehitetään edelleen.
Posti on investoinut elintarvikelogistiikassa myös terminaali- ja varastotiloihin sekä kuljetuskalustoon.
Tänä vuonna Seinäjoelle valmistui uudet lämpötilasäädellyt terminaali- ja varastotilat. Vantaalle on valmistumassa ensi vuonna suuri terminaalirakennus, jonka tavoite on keskittää Postin toimintoja.
Viime viikon tiistaina Posti tiedotti ottaneensa käyttöön uuden lämpötilasäädellyn HCT-jättirekan Helsinki-Riihimäki-Jyväskylä välille.
Rekassa on noin 30 prosenttia enemmän kuljetuskapasiteettia kuin Postin normaalikokoisessa rekassa.
Maanviljelijöille Postin kehittynyt elintarvikelogistiikka tarjoaa mahdollisuuksia verkkokauppa- ja pientoimituksissa.
Maataloustuottajat voivat Postin kautta välittää tuotteitaan suoraan kuluttajille tai ravintoloille.
Tuottajat toimittavat alueesta ja sopimuksesta riippuen tuotteensa joko itse Postin logistiikkakeskukseen tai vaihtoehtoisesti Posti hakee tuotteet tilalta.
Posti toimittaa tilaukset perille joko kotiovelle tai Smartpost-automaatin lukittuihin lokeroihin.
Kuljetusten kylmäketju taataan lämpöeristetyllä kuljetuslaatikolla, jolla voidaan kuljettaa myös pakastettuja elintarvikkeita.
Postin mukaan tuottajat voivat palvelun avulla laajentaa markkina-aluettaan. Samalla kuluttajat ja ravintolatkin hyötyvät, kun esimerkiksi erikoisliha- tai lähiruokavalikoima monipuolistuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
