Raision Rihko saa Amerikasta haasteen suomeksi
Kantajan asianajaja piikittelee Rihkon kielitaitoa.Raisio ja sen toimitusjohtaja Matti Rihko ovat saamassa virallisen haasteen Yhdysvalloista, suomeksi käännettynä.
Kantajan, Oat Solutions -yhtiön asianajaja Terrence Jones kertoo, että haaste piti käännättää, koska Rihko ei ottanut vastaan englanninkielistä haastetta.
Jonesin mukaan Rihko vetosi siihen, ettei hänen englantinsa ole riittävän sujuvaa lakiasioihin. Sitä Jones pitää kummallisena, kun ottaa huomioon Raision kansainvälisen toiminnan ja Rihkon esiintymiset englanniksi. Hän pitää asiaa silkkana viivytysyrityksenä.
Raisiosta kommentoidaan vain, että haastetta ei ole vielä toimitettu heille asti.
Raisio kiistää vaatimukset
Kantaja Oat Solutions LLC teki yhteistyötä Raision kanssa. Kanteessa syytetään Rihkon johtaneen amerikkalaista kumppaniaan harhaan ja hyötyneen siitä henkilökohtaisesti Raision palkitsemisjärjestelmän kautta.
Oat Solutionsin kanteessa Rihkolta vaaditaan 25 miljoonan dollarin (noin 22 miljoonan euron) korvausta.
Raisio on kiistänyt vaatimukset perusteettomina. Yhtiön mukaan asia on käsitelty seikkaperäisesti ja laajamittaisesti Suomessa välimiesmenettelyssä. Siinä kaikki Oat Solutions LLC:n vaatimukset hylättiin.
Raisio-konserni on kansainvälinen elintarvikeyhtiö, jonka omistajina on runsaasti suomalaisia viljelijöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

