Talous

Säästäminen on suomalaisille tabu – joka kolmas välttelee rahasta puhumista

Talous 21.09.2017

S-Pankin tutkimuksen mukaan erityisesti varttuneemmat suomalaiset välttelevät rahasta puhumista.


Jaana Kankaanpää
Kaikkein hanakimmin raha-asioistaan vaikenevat vastaajat, jotka kokevat joutuvansa tinkimään rahankäytössään lähes kaikesta.

Raha-asiat ovat suomalaisille tabu. Joka kolmas suomalainen ei puhu kovin avoimesti tai ei puhu lainkaan raha-asioistaan läheistensä kanssa, selviää S-Pankin Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyn mukaan erityisesti varttuneemmat suomalaiset välttelevät aihepiiriä.

60 vuotta täyttäneistä suomalaisista kaksi viidestä kertoi, ettei puhu kovin avoimesti tai lainkaan rahasta läheistensä kanssa. Nuoremmat sen sijaan puhuvat rahasta vapautuneemmin. Eniten rahasta puhutaan oman perheen ja tämän jälkeen ystävien ja pankin asiantuntijoiden kanssa.

Osalle suomalaisista raha on kuitenkin täydellinen tabu. Seitsemän prosenttia ei puhu raha-asioista kenenkään kanssa.

S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila pitää kyselytutkimuksen tuloksia jokseenkin odotettuina.

Yllättävänä ja huolestuttavana Pohtila pitää kuitenkin tietoa siitä, että kaikkein hanakimmin vaikenevat vastaajat, jotka kokevat joutuvansa tinkimään rahankäytössään lähes kaikesta. Rahasta olisikin hyvä puhua Suomessa yleisesti ottaen rohkeammin.

"Miksi tästä vaietaan? Raha-asiat ovat liian tärkeitä ollakseen tabuja. Jos raha tuntuu hupenevan arjen keskellä kuin huomaamatta, sitä ei tarvitse hävetä, vaan asia kannattaa nostaa rohkeasti puheeksi", Pohtila sanoo.

Erityisen hyssytelty aihe kahvipöydissä on säästäminen, josta puhutaan vähemmän kuin omasta palkasta tai omista veloista. Useampi kuin kaksi viidestä ei puhu kovin avoimesti tai lainkaan säästämisestään ja sijoittamisestaan läheistensä kanssa.

S-Pankin tutkimuksen perusteella säästäminen ja sijoittaminen vaikuttaa olevan jäyhälle kansalle yhtä suuri tabu kuin omat tunteet. Joskin tässä suhteessa suhtautuminen jakautui sukupuolten mukaan: miehet ovat valmiimpia puhumaan säästämisestään kuin tunteistaan, kun taas naiset suhtautuivat asiaan päinvastoin.

"Säästämiseen ja sijoittamiseen liitetään usein erilaisia myyttejä. Moni esimerkiksi luulee, että säästäminen on vain suurituloisia varten", Pohtila kertoo.

"Rahasta kannattaa puhua reippaasti ja säästäminen kannattaa, jotta itsellä ja omalla perheellä on rahaa myös tulevaisuudessa."

Aiheeseen liittyvät artikkelit