Sinituotteen Brotherus: Jatkuva kehittäminen pitää työn Suomessa
"Suomessa pitäisi enemmän uskoa siihen, että täälläkin voidaan valmistaa kilpailukykyisiä tuotteita", sanoo Sinituotteen toimitusjohtaja Ilkka Brotherus.
Kotimainen perheyritys Sinituote siirsi tuotantonsa Tikkurilasta Kokemäelle 1970-luvulla. 80 prosenttia tuotannosta tulee Kokemäeltä. Kuva: L.Nyblin / SinituoteSinituote valmistaa siivousvälineistään 80 prosenttia Kokemäellä, ja Suomessa tuotanto halutaan myös säilyttää, sanoo perheyrityksen toimitusjohtaja Ilkka Brotherus.
"Tuon eteen teemme koko ajan töitä. Suomalaisten tuotteiden valmistaminen on meille itseisarvo."
Yrityksen tuotteista vientiin menee tätä nykyä puolet.
Brotheruksen mielestä Suomessa voitaisiin enemmänkin uskoa siihen, että täällä voidaan valmistaa kilpailukykyisiä tuotteita.
"Siihen vaaditaan määrätietoista, pitkäjänteistä ja jatkuvaa kehitystyötä", Brotherus sanoo.
Hänestä yksi ehdoton menestystekijä Suomessa on koulutus. Sen merkityksen hän on huomannut myös Gendabin paimentolaiskylässä Pohjois-Tansaniassa, jonne Sinituote on rakentanut 400 lapsen koulun.
"Kouluttamisen ja oppimisen mahdollistaminen mihin tahansa lukemisesta ja kirjoittamisesta kodin arkiasioiden hoitamiseen on tärkeää jo nuorena, sillä myöhemmin se on vaikeampaa", Brotherus arvioi.
Sinituote julkisti tiistaina Marttajärjestön kanssa yhteisesti toteutettavan Moppirata-kampanjan, jonka voidaan laskea "nuorena on vitsa väännettävä" -osastoon.
Moppirata on ala-asteiden nelosluokkalaisiin kohdistettu siivoustyöpaja, ja minimitavoitteena on saada opetettua siivouksen perusteet 10 000 kymmenvuotiaalle.
Marttapiirit kouluttavat Moppirata-oppaiksi vapaaehtoisia, ja alueellisiin koulutuksiin voi ilmoittautua kuka vain, joka asiaan tuntee kiinnostusta.
Kouluissa nämä vapaaehtoiset opastavat oppilaita siivouksen taitoihin kolmen vartin tuokioissa.
Moppirata on Sinituotteen hanke Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
