Talous

SKAL: Kuljetusyritysten talousodotukset korkeimmalla seitsemään vuoteen

Talous 13.09.2017

Myös kesäkausi oli odotetun vilkas.


Markku Vuorikari
Kuljetusalalla on Skalin mukaan kova kilpailu.

Kuljetusyritysten odotukset kuljetusmäärien ja liikevaihdon kehitykseltä ovat korkeimmalla tasolla sitten vuoden 2011, mutta kannattavuus laahaa edelleen, kertoo Suomen kuljetus- ja logistiikka ry:n Kuljetusbarometri.

Kuljetusyritysten kansainvälistymisen aste osoittautui barometrissä matalaksi kaikilla mittareilla. Esimerkiksi kabotaasiliikennettä ulkomaille vähintään kerran kuussa harjoittaa noin 2 prosenttia lähes 600 vastanneesta yrittäjästä.

Kuljetusyrityksistä 30 prosenttia ennakoi kuljetusbarometrissa liikevaihdon kasvavan seuraavan neljän kuukauden aikana. Kuljetusmäärien kasvuun uskoo puolestaan 26 prosenttia yrityksistä.

Näkymät ovat valoisimmat sitten vuoden 2011. Myös menneellä kesäkaudella kuljetuspalveluiden kysyntä oli toukokuun barometrin odotusten mukaisesti vahvaa.

Kysynnästä huolimatta kannattavuuskehitys oli vaatimatonta. Noin viidennes onnistui parantamaan kannattavuuttaan kesällä, kun joka neljännen kannattavuus laski. Tilanne kertoo kuljetusalan kovasta kilpailutilanteesta ja kapeista marginaaleista.

Yritykset tekivät kalustoinvestointeja huomattavasti enemmän kuin keväällä arvioivat. Kuorma-autojen rekisteröintimäärissä kasvu on ollut vahvaa. Yritysten ennusteet kalustoinvestoinneistaan ovat kovista kasvuodotuksista huolimatta hieman laskussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit