Teknologiateollisuuden Inkeroinen: "Suomen malli ei toteudu – neuvottelut kariutuivat ja tiimalasista loppuu hiekka"
Suomen Pankin arvioiden mukaan Suomen kilpailukyky laahaa 5-10 prosenttia kilpailijamaita jäljessä.Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtajan Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan vientialojen ponnistelut vientivetoista työmarkkinamallia koskevasta tavoitesopimuksesta, eli niin sanotusta Suomen mallista ovat kariutuneet.
"Realismia on todeta, ettei Suomen malli toteudu. Tiimalasista loppuu hiekka ja kesälomat painavat päälle", Inkeroinen summaa.
Keskustelua jatkettiin viime viikkoihin saakka, mutta nyt ne ovat päättyneet.
Inkeroisen mukaan vientiliitot olivat jo päässeet asioissa erittäin pitkälle menevään yhteisymmärrykseen. Yhteinen sopimustekstiluonnoskin oli olemassa.
"Keskustelut aloitettiin jo maaliskuussa 2016, kun silloiset keskusjärjestöneuvottelut päättyivät. Vuodenvaihteessa 2017 asiat olivat edenneet niin pitkälle, että kutsuimme tammikuussa kaikki keskeiset työmarkkinatoimijat yhteistilaisuuteen ja avasimme asiasta laajemman keskustelun", Inkeroinen taustoittaa.
Helmikuussa tapahtui kuitenkin epätoivottu käänne, kun Metsäteollisuus yllättäen lähti yhteisestä pöydästä.
Samassa yhteydessä myös Paperiliitto irtautui prosessista.
Vientialojen ponnistelut työmarkkinamallia koskevasta sopimuksesta kariutuivat.
"Keskusteluja jatkettiin, mutta viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet, ettei ratkaisua löydy", Inkeroinen sanoo.
Suomen mallin kariutuminen on Teknologiateollisuudelle pettymys.
"Meillä Teknologiateollisuudessa ja myös Kemianteollisuudessa Metsäteollisuuden lähtöä on pidetty takaiskuna. Mutta kahdestaankin me ja Kemianteollisuus edustamme yli 60 prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Katseemme on nyt syksyssä", Inkeroinen tähdentää.
Syksyllä vientialojen liitot aloittavat kukin omat neuvottelukierroksensa.
Inkeroinen uskoo, ettei kaikki Suomen mallin synnyttämiseksi käytetty työ kuitenkaan ole mennyt hukkaan.
"Näiden kuukausien aikana on syntynyt kattava yhteisymmärrys siitä, että tuleva työmarkkinakierros on Suomen tulevan talous- ja työllisyyskehityksen kannalta äärimmäisen tärkeä. Uskon ja toivon, että kaikki työmarkkinatoimijat ymmärtävät tämän merkityksen."
Inkeroinen peräänkuuluttaa kustannuskilpailukyvyn huomioon ottavia ratkaisuja.
"Suomessa koettu lyhytaikainen talouskasvu muutamalta kuukaudelta ei saa sumentaa sitä tosiasiaa, että takanamme on talouden menetetty vuosikymmen."
Nyt kuopattu Suomen malli olisi tarkoittanut järjestelyä, jossa vientialojen liitot olisivat määritelleet kustannustason, johon palkat sovitetaan.
Tavoitteena ja toiveena oli, että muu yhteiskunta olisi pitäytynyt kustannustasossaan tässä.
"Mallin kariutumisesta huolimatta tavoitteemme on vientivetoinen työmarkkinakierros ja kustannuskatto", Inkeroinen sanoo.
Suomen Pankin arvioiden mukaan Suomen kilpailukyky laahaa 5-10 prosenttia kilpailijamaita jäljessä.
Tämä oli tilanne, kun neuvottelut kariutuivat.
STT: Sipilä Suomen mallin vaikeuksista: Sopimuksista on totuttu pitämään kiinni
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

