Tuottajahinnat romahtaneet halpuutuksen aikana
S-ryhmä väittää edelleen, ettei tuottajahintojen lasku johdu halpuutuksesta.Maatalouden tuottajahinnat ovat laskeneet S-ryhmän kaksi vuotta jatkuneen ruuan hintojen alentamiskampanjan aikana.
”Kuluttajahinnat ovat pääsääntöisesti laskeneet halpuuttamista edeltävään hintatasoon verrattuna, mutta niin on käynyt myös tuottajahinnalle”, asiantuntija Matti Perälä MTK:sta sanoo.
Hän on laskenut hintojen muutoksia Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoimien tuottajahintojen sekä Tilastokeskuksen keräämien kuluttajahintojen pohjalta. Kurkun osalta lähteenä on ollut Kasvistieto Oy.
Täytyy huomioida, että Tilastokeskuksen tiedoissa ei ole ainoastaan S-ryhmän kuluttajahinnat, vaan keskiarvo kaikkien kauppojen kuluttajahinnoista.
Tuottajahinnat ovat laskeneet sekä tuotteissa, joiden hintoja on laskettu että tuotteissa, jotka eivät ole olleet S-ryhmän kampanjassa.
”Kananmunatuotannossa laskua on tapahtunut erityisen paljon, jos myös pakkaamopuoli eli osuuskunnat lasketaan pottiin mukaan”, Perälä sanoo.
Tammikuussa alennetun kurkun hinta on vaihdellut mielenkiintoisesti kampanjaa edeltävinä kuukausina.
Tammikuussa 2015 kauppa on myynyt kurkkua tappiolla. Kuluttajahinta oli tuolloin 2,78 euroa kilolta, mutta tuottajahinta oli 3,43 euroa.
Joulukuussa 2015 tuottajahinta oli laskenut 1,54 euroon, jolloin kauppa teki tulosta noin euron kilolta kuluttajahinnan ollessa 2,86 euroa.
Juuri ennen kotimaisen kurkun hinnanalennusta joulukuussa 2016 kauppa oli nostanut osuutensa kurkun hinnasta 1,51 euroon. Tuottaja sai 1,65 euroa ja verottajalle meni 0,44 euroa. Yhteensä kuluttajahinta oli 3,61 euroa.
Nyt S-ryhmän kerrotaan jälleen myyvän kurkkua alle tuottajahinnan, sisäänvetotuotteena.
Kenttäjohtaja Arttu Laine SOK:sta sanoo MT:lle, että tuottajahintoja on laskenut maailmalla tapahtuneet muutokset. Ne ovat vaikuttaneet myös kuluttajahintoihin.
”Halpuuttaminen aloitettiin tammikuussa 2015. Samaan aikaan myös tuottajahinnat olivat laskusuunnassa muun muassa Venäjä-pakotteista, maitokiintiöiden purkamisesta ja maailmanmarkkinahintojen laskusta johtuen.”
”S-ryhmässä kuluttajahinnat siis laskivat samaan aikaan kahdesta syystä. Yleisen hintatason laskusta ja halpuuttamisesta johtuen.”
S-ryhmä on koko kampanjansa ajan korostanut tinkivänsä vain omista katteistaan, ei tuottajahinnoista.
Helmikuussa 2016 SOK:n talousasioista vastaava johtaja Jari Annala kuitenkin sanoi, että katteen heikentymistä ei tuloslaskelmissa näy.
”Sitä ei löydy miltään riviltä.”
Perjantaina kenttäjohtaja Laine sanoi, että hinnanalennuksiin on käytetty yhteensä yli 150 miljoonaa euroa.
”Hinnat ovat halpuuttamisen ansiosta laskeneet S-ryhmässä yleistä kuluttajahintojen laskua nopeammin.”
Tammikuussa 2015 SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä sanoi MT:lle, että hinnanalennuksia ei ole tarkoitus repiä tuottajien selkänahasta. Samassa haastattelussa hän kuitenkin totesi, että teollisuuden kanssa yritetään neuvotella hyviä ehtoja.
S-ryhmän alekampanjan alkaessa vuonna 2015 PTT:n ekonomisti Kyösti Arovuori sanoi, että kaupan on mahdollista laskea hintoja, koska tuottajahinnat ja energiakustannukset olivat laskeneet jo vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi kysynnän hyytymisen takia hintojen laskulle oli huutava tilaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

