Talous

Valion meijerimuseo löysi ostajan: Tiloihin muuttaa lemmikkien ravintolisävalmistaja

Talous 04.04.2017

Nutrolinin toimitusjohtaja Anna-Liisa Lundell kertoo, että talon historiaa korostetaan remontin jälkeenkin.


Jaana Kankaanpää
Meijerimuseon ympärillä on kaunis puutarha.

Valio etsi viime vuonna Saukkolan meijerimuseolleen ostajaa. Sellainen löytyi eläinten öljytuotteita valmistavasta Nutrolin-yrityksestä.

Nutrolinin toimitusjohtaja Anna-Liisa Lundell kertoo, että taloon tulee yritysten toimitilojen lisäksi koti kahdelle pääosakkaalle.

"Monet asiat ovat talossa aika hyvin, siellä on esimerkiksi maalämpö. Toisaalta korjausvelkaakin on kertynyt ja esimerkiksi seiniä joudutaan remontoimaan."

Lundell luonnehtii, että kyseessä on myös talon pelastusurakka. Hän toivoo, että remontti saadaan kokonaan valmiiksi vielä tämän vuoden puolella.

"Haluamme korostaa talon historiaa, emme häivyttää sitä. Siksi olemme kertoneet Valiolle, että esineistöä saa jättää. Täältä löytyy jatkossakin esimerkiksi pienen talon kokoinen kirnu."

Myös Museoviraston kanssa tehdään yhteistyötä. Rakennukseen ei todennäköisesti tule tuotteiden varsinaista kauppaa, mutta ovet ovat silti avoinna kiinnostuneille.

"Jos museo tai sen esineistö kiinnostaa, kannattaa olla meihin yhteydessä. Juttelemme mielellämme asioista ja näytämme paikkoja", Lundell sanoo.

Ravintolisiä ja rasvahappotuotteita valmistava yritys suuntaa päähuomionsa seuraavaksi vientiin. Kansainvälistä verkkokauppaa hoidetaan juuri meijerimuseosta, josta Posti hakee eri puolille Eurooppaa lähtevät paketit.

"Vaikka talon omistaja vaihtuu, meillä on Valion kanssa myös samankaltaisuuksia: olemmehan mekin rasvatalo. Päätuotekehittäjämme Mikko Griinari tutki aikaisemmin maidon rasvoja ja oli Valiolla töissä", Lundell naurahtaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit