Tiede & tekniikka

Rypsipossu ja puukauppapalvelu palkittiin EU:n innovaatiokilpailussa

Tiede & tekniikka 29.11.2017

Euroopan osuustoimintajärjestö palkitsi eurooppalaisia innovaatioita. Suomalaiset nappasivat kaksi palkintoa.


Maria Pohjala
Metsä Groupin Juha Jumppanen nouti palkinnon Brysselissä keskiviikkona.

HK Scan yhdessä LSO:n kanssa sekä Metsä Group voittivat keskiviikkona Brysselissä Euroopan osuustoimintajärjestö Cogecan innovaatiopalkinnot.

HK Scanin voittanut tuote on Omega 3 -porsaanliha. HK Scan osallistui kilpailuun yhdessä LSO Osuuskunnan kanssa. Metsä Group sai tunnustusta jäsenilleen suunnatusta Metsäverkko-palvelustaan, jota käytetään sähköiseen puukauppaan.

Molemmat suomalaiset palkittavat olivat osuustoimintajärjestön mukaan hyviä esimerkkejä tulevaisuuteen katsovista tuotteista ja palveluista.

"Osuuskunta ansaitsee palkinnon, koska tuote tuo arvoa koko ruokaketjulle", raati sanoi HK Scanin ja LSO:n rypsipossusta.

LSO Osuuskunta on yli tuhannen lihantuottajan yhteisö, joka käyttää suomalaisen omistajan ääntä liha-alan yhtiössä HK Scanissa.

"LSO Osuuskunta ja HK Scan ovat yhdessä kehittäneet jäsentemme maatiloilla tämän aidosti innovatiivisen tuotteen. Olemme hyvin iloisia saamastamme palkinnosta. On hienoa, että kansainvälisesti merkittävä terveellisyys- ja vastuullisuuskriteerit täyttävä innovaatio huomataan", LSO Osuuskunnan toimitusjohtaja Veikko Kemppi sanoi.

Metsä Groupin Metsäverkko.fi palkittiin palveluna, joka tuo hyvinvointia maaseudulle ja vahvistaa digitalisaatiota unionissa.

"Haluamme olla digitalisaation kärjessä. Metsäverkko-palvelussa on kahdessa vuodessa tehty puukauppaa yhteensä 200 miljoonan euron arvosta. Metsäverkko on toistaiseksi ainoa palvelu, jossa puukaupan voi tehdä alusta loppuun asti kokonaan sähköisesti", Metsä Groupin jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen kertoi palvelustaan.

Palkinnot jaettiin EU-parlamentissa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit