Tiede & tekniikka

Asiantuntija: Suomessa nähty tulipallo kivinen meteoroidi, sirpaleet Pihtiputaalle ja Kinnulaan

Tiede & tekniikka 23.12.2017

Meteoroidin paino oli sen saapuessa ilmakehään useita kymmeniä kiloja.


Tähtitieteellinen yhdistys Ursan välittämä Tulipallotyöryhmän mallinnus perjantai-illan tulipallon lentoradasta Suomen yllä. LEHTIKUVA / HANDOUT

Suomen taivaalla perjantaina nähty tulipallo oli todennäköisesti kivinen meteoroidi, arvioi Tähdet ja avaruus -lehden päätoimittaja Marko Pekkola STT:lle lauantaina. Avaruuskappale hajosi ja suurimmaksi osaksi tuhoutui ilmalennon aikana.

Sirpaleet päätyivät Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan selvityksen mukaan Pihtiputaan ja Kinnulan kuntien alueelle Keski-Suomeen, kertoo Pekkola.

Meteoroidin paino oli sen saapuessa ilmakehään useita kymmeniä kiloja.

Suomessa on nyt nähty kaksi tulipalloa peräkkäisten kuukausien aikana. Tämä ei kuitenkaan ole Pekkolan mukaan poikkeuksellista.

"Tulipalloja näkyy Suomen ilmakehässä keskimäärin 2–3 vuosittain. On ihan tilastollista sattumaa, että nyt niitä saapui kaksi lyhyen ajan kuluessa."

Ursa sai lauantaina valmiiksi tulipallon lentoradan mallinnuksen. Meteoroidi saapui Pekkolan mukaan Suomen ilmakehään miltei täsmälleen idän suunnasta. Se syttyi näkyväksi tulipalloksi noin 90 kilometrin korkeudessa ja sammui arviolta 35 kilometrin korkeudessa.

Pihtiputaalla tai Kinnulassa ei ole tiettävästi järjestetty lauantaina sirpaleiden eli meteoriittien etsintää. Putoamisalue on laaja ja siellä satanut lunta, joten pienten meteoriittien löytyminen on myös tästä syystä vaikeaa.

Palasia löydettäneen vasta talven väistyttyä.

Marraskuun puolivälissä Suomessa ihmeteltiin tulipalloa Lapissa. Tuolloin meteoroidi eteni Pohjois-Lapin yllä loivasti kohti koillista.

Tuolloin kohteen valoisa lento päättyi huomattavan matalalla, vain noin 20 kilometrin korkeudella Inarijärven koillisen kulman yläpuolella. Meteoriitit eli sirpaleet putosivat marraskuussa Vätsärin erämaahan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit