UPM alkaa valmistaa biodieseliä Lappeenrannassa

Maaseudun Tulevaisuus
01.02 12:06
Tekstin koko: A A A

Investointi biojalostamoon on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Vuonna 2014 valmistuva laitos tuottaa vuosittain noin 100 000 tonnia pitkälle jalostettua toisen sukupolven biodieseliä liikennekäyttöön. Rakennustyöt alkavat kesällä.

UPM on ilmoittanut rakentavansa raakamäntyöljystä biopolttoaineita valmistavan biojalostamon Lappeenrantaan Kaukaan tehdasalueelle.

Rakennustyöt alkavat kesällä ja jalostamo valmistuu vuonna 2014. UPM investoi biojalostamoon kaikkiaan noin 150 miljoonaa euroa.

”Liiketoiminnalla on erinomaiset kasvumahdollisuudet. Lopputuotteen laatu ja ympäristöominaisuudet kiinnostavat asiakkaita laajalti ja investointi on kannattava”, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Yhtiö kertoo UPM BioVerno -biodieselin laskevan autoilun kasvihuonekaasupäästöjä jopa 80 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna. Käyttöominaisuuksiltaan se vastaa perinteisiä öljypohjaisia polttoaineita ja soveltuu nykyautoihin sekä jakeluasemille.

Biojalostamon rakentaminen työllistää lähes 200 henkilöä noin kahden vuoden ajan. Valmis laitos työllistää suoraan lähes 50 henkilöä ja välillisesti noin 150 henkilöä.

Lappeenrannan vetykäsittelyprosessiin perustuvan biojalostamon pääraaka-aine on raakamäntyöljy, jota syntyy selluloosanvalmistuksen tähteenä.

Terhi Torikka
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat