Verenluovuttajista enemmistö naisia

Suomalaisten verenluovuttajien joukossa on enemmän naisia kuin miehiä. Keski-ikäiset naiset ja miehet ovat luovuttajista aktiivisimpia, kertoo Suomen Punaisen Ristin veripalvelu.
Viime vuonna verenluovuttajaksi tarjoutui yhteensä yli 175 000 eri henkilöä. Heistä 157 000 luovutti verta. Naisia verenluovuttajista oli 54 prosenttia ja miehiä 46 prosenttia. Verenluovutuksen ensikertalaisia oli noin 13 prosenttia.
”Uusien verenluovuttajien määrä on kivunnut viimeisen parin vuoden aikana reilusti yli 10 prosenttiin. Se on hyvä, sillä uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti muun muassa niiden tilalle, jotka joutuvat lopettamaan verenluovutuksen yläikärajan täyttyessä, kertoo kehitysjohtaja Juha Soikkeli SPR:n veripalvelusta.
”Verenluovutuksen voi aloittaa, jos on alle 60-vuotias ja verta voi luovuttaa 65-vuotiaaksi asti”, Soikkeli muistuttaa.
Verenluovutuksia kertyi viime vuonna yhteensä 272 000 eli vajaa 2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Vuosittain noin 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.
Noin 12 prosentissa viime vuoden luovutuskäynneistä verenluovutus ei juuri sillä hetkellä ollut mahdollista. Tyypillisiä verenluovutuksen esteitä olivat muun muassa liian alhainen hemoglobiini, flunssa ja influenssa, leikkaukset ja muut toimenpiteet, tuore tatuointi sekä matkailu kaukomailla.
Verta voi luovuttaa veripalvelutoimistoissa 16 eri paikkakunnalla sekä liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa. Suomessa tarvitaan joka arkipäivä yli 1 000 verenluovuttajaa.
Sopivuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa etukäteen osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi tai soittamalla arkisin kello 8–17 ilmaiseen luovuttajainfoon 0800 0 5801.
MT
Verkkolehden pääuutiset
- [11.3.2010] Metsäalan tulevaisuus palveluissa ja energiassa
- [11.3.2010] Tuontimaidon määrä säilynee Arla Ingmanilla nykyisellään
- [11.3.2010] Valio myy kilpailijoille vähemmän maitoa kolmatta vuotta peräkkäin
- [11.3.2010] Kari Mäkisestä luterilaisen kirkon uusi arkkipiispa
- [11.3.2010] EU-parlamentti poistaisi pienyrityksiltä kirjanpidon
- [11.3.2010] Poliisi avasi Nettivinkki-palvelun
- [11.3.2010] Nuoret tuottajat maitosodan maksajia
- [10.3.2010] Suomalainen elintarvikeketju toimii asianmukaisesti
- [10.3.2010] Pk-yritysten odotukset nousussa
- [10.3.2010] Veronmaksajat vaatii ansiotuloveroa alas ja arvonlisäveroa ylöspäin
- [10.3.2010] Harvaan asuttujen kuntien verokokeilusta erimielisyyttä
- [10.3.2010] Sähköisen tukihaun demo 2010 avattu
- [10.3.2010] EU hakee taas ilmastosopua
- [10.3.2010] Satoja linja-autovuoroja lopetetaan kesällä
- [9.3.2010] Kolme turkistilaa menettää sertifikaatin
Muita uutisia
- [11.3.2010] Yllätysmuna vedetään hyllyiltä
- [11.3.2010] Teollisuushallin katto sortui Teuvalla
- [11.3.2010] Satamalakko jatkuu
- [11.3.2010] Jungner yllättyi Yle-ratkaisusta
- [11.3.2010] Maitosota loiskahtelee netissä
- [11.3.2010] Lintilä kummastelee Lindénin Yle-ratkaisua
- [11.3.2010] Lähes 300 ilvestä kaadettiin viime kaudella
- [11.3.2010] Yle-maksu lykkäytyy
- [11.3.2010] Ara ei esitä Nuorisosäätiölle lisätoimia
- [11.3.2010] Poliisihallitus selvittää roskalavalöydön
- [11.3.2010] Venäläisarvio: Talvisodassa kaatui liki 140 000 neuvostosotilasta
- [11.3.2010] Terroriuhka Suomessa yhä pieni
- [11.3.2010] Opetusministeriö muuttuu opetus- ja kulttuuriministeriöksi
- [11.3.2010] Perhetyö tuo mittavia säästöjä
- [11.3.2010] Työryhmä korottaisi pysäköintisakkoa
- [11.3.2010] Leena Peltonen-Palotie on kuollut
- [11.3.2010] Maailman siemenpankissa jo puoli miljoonaa näytettä
- [11.3.2010] Maksasairauksista tullut yleisin kuolinsyy
- [11.3.2010] Homoliitot jakavat eduskunnan
- [11.3.2010] Hallitus pohtii eläkekiistaa
- [11.3.2010] Antti Herlin nousi rikkaimpien listalle
- [11.3.2010] Demareiden kannatus noussut
- [11.3.2010] Tiedejärjestö tarkastaa ilmastopaneelin työn
- [11.3.2010] Uusi arkkipiispa valitaan tänään
- [11.3.2010] Satamalakon sovittelua jatketaan
Holman tilalla odotellaan lammasvauvojen buumia: "Pässit ovat syksyllä paiskineet töitä muutaman viikon ja se kyllä näkyy."
Louhelan eväistä löytyy mukavia reseptejä niin sienien kuin marjojen käyttöön.
Ota kantaa tekstiviestillä. Lähetä enintään 160 merkkiä pitkä viesti numeroon 173 172. Viestin alkuun tunnus MT LU.
Viestin hinta 50 senttiä.
Siirry tästä suosittuun
Palvelu toimii niin verkossa kuin tekstiviestillä. Löydät täydelliset ohjeet täältä verkosta. Ilmoituksen jättäminen edellyttää rekisteröitymisen.

