Suomalaista ruokaosaamista ryhdytään viemään maailmalle
Myös ruokateollisuudessa Suomesta löytyy ainutlaatuista osaamista, jota voidaan hyödyntää viennissä.
”Yhtä hyvin ruokaketjustakin voi kasvaa Nokian kaltainen jalokivi Suomelle. Suomalaisten tulisi olla vain aidosti ylpeitä osaamisestaan”, Nutricia Babyn toimitusjohtaja Kenneth Tarvonen sanoo.
Hyvä esimerkki suomalaisosaamisesta on Valion kehittämän teknologian ansiosta Nutricia Babyn käyttövalmiit puurot ja vellit. Ne ovat tuotteina vuosikymmeniä edellä kilpailijoitaan.
Muksu-tuotteet ovat selkeitä markkinajohtajia Suomessa. Nyt niillä aiotaan valloittaa myös Ruotsin markkinat.
”Ruotsalaisen maidon tuonnista on puhuttu paljon, joten on vain hyvä, että näin me saamme vietyä sekä maitoa että viljaa siihenkin suuntaan.”
Tarvosen mielestä maailmanluokan elintarvikejättiä pelätään usein turhaan. Kansainvälinen konserni tarjoaa suomalaisille hyvät verkostot maailmalla.
TIINA TAIPALE
Verkkolehden pääuutiset
- [10.3.2010] Veronmaksajat vaatii ansiotuloveroa alas ja korottaisi arvonlisäveroa
- [10.3.2010] Harvaan asuttujen kuntien verokokeilusta erimielisyyttä
- [10.3.2010] Sähköisen tukihaun demo 2010 avattu
- [10.3.2010] EU hakee taas ilmastosopua
- [10.3.2010] Satoja linja-autovuoroja lopetetaan kesällä
- [9.3.2010] Kolme turkistilaa menettää sertifikaatin
- [9.3.2010] Valkohäntäpeuroja saalistettiin ennätysmäärä
- [9.3.2010] Vahinko-Fennia paransi selvästi
- [9.3.2010] Kotimaisen maidon tukijoukot kasvavat edelleen netissä
- [9.3.2010] Suomea ohjataan jatkossa seitsemästä hätäkeskuksesta
- [9.3.2010] Metsäteollisuus osoitti vahvuutensa talouskriisissä
- [9.3.2010] Sähköisen tukihaun oikeuksia haettu vauhdilla
- [9.3.2010] BASF hakee hyväksyntää uusille gm-perunoille
- [8.3.2010] Valion perusmaidot pysyvät Prismojen hyllyissä
- [8.3.2010] UPM on sulkenut paperikoneita varastojen täytyttyä
Muita uutisia
- [10.3.2010] Ahtaajien lakko ei vielä näy kauppojen hyllyillä
- [10.3.2010] Huolinta-alan lakko peruuntui
- [10.3.2010] Keskieläke nousi yli 1 300 euroon
- [10.3.2010] Urpilainen toivoo lisäapua satamalakon sovitteluun
- [10.3.2010] Elintarvikevalvonta kunnissa puutteellista
- [10.3.2010] Siipikarja pidettävä sisätiloissa
- [10.3.2010] Kokoomuksen Ravi ihmettelee keskustan irtiottoa perustuslakityössä
- [10.3.2010] Vajaakuntoisten työllistäminen pidentäisi työuria vuodella
- [10.3.2010] Teollisuuden tuotannon lasku pysähtyi tammikuussa
- [10.3.2010] Keskustakin irtisanoutumassa perustuslakikomitean esityksistä
- [10.3.2010] Satamalakon sovittelu jatkuu tänään
- [10.3.2010] Verkkoapila: Eduskunnassa ei juuri intoa turkistarhauksen kieltoon
- [10.3.2010] Tulipalo ajoi vaneritehtaan työntekijät ulos Savonlinnassa
- [10.3.2010] Aamulehti: Suomessa on 200 erittäin huonokuntoista siltaa
- [10.3.2010] Huolinta-alan lakon alkaminen ratkeaa
- [10.3.2010] Yliopistojen lakkovaroitus väistyi sovun tieltä
- [9.3.2010] Suvisoitto soi japanilaisin sävelin
- [9.3.2010] Satamalakon sovittelu jatkuu
- [9.3.2010] Yliopistoväen tes-neuvotteluissa odotetaan nytkähdystä eteenpäin
- [9.3.2010] Savukepaperin valmistus loppuu Tervakoskella
- [9.3.2010] Lahden Jazztori palaa juurilleen
- [9.3.2010] Kaikkonen haluaa Valion maidot myös pääkaupungin Alepoihin
- [9.3.2010] Portti lopettaa lihanleikkuun Mikkelissä
- [9.3.2010] Arla Ingman toimittaa maidot Siwoihin
- [9.3.2010] Lastauslaiturin katto sortui – trukkikuski pakeni alta
Holman tilalla odotellaan lammasvauvojen buumia: "Pässit ovat syksyllä paiskineet töitä muutaman viikon ja se kyllä näkyy."
Louhelan eväistä löytyy mukavia reseptejä niin sienien kuin marjojen käyttöön.
Ota kantaa tekstiviestillä. Lähetä enintään 160 merkkiä pitkä viesti numeroon 173 172. Viestin alkuun tunnus MT LU.
Viestin hinta 50 senttiä.
Siirry tästä suosittuun
Palvelu toimii niin verkossa kuin tekstiviestillä. Löydät täydelliset ohjeet täältä verkosta. Ilmoituksen jättäminen edellyttää rekisteröitymisen.

