Maaseudun Tulevaisuus -> Kuvalliselle sivustolle

Apulinkit ja haku

Navigaatio

Viikon kysymys:
Viikon kuva
Yhteystiedot

Simonkatu 6
PL 440, 00101 Helsinki
puh. 020 413 2100
fax. (09) 694 3717

Sisältö

Valkohäntäpeuroja saalistettiin ennätysmäärä

peura001152.jpg
Valkohäntäpeurien pyyntilupia on myönnetty enemmän kolarien lisäännyttyä. KUVA: MT arkisto
9.3.2010

Metsästäjät saivat saaliikseen ennätykselliset 25 700 valkohäntäpeuraa tammikuun lopussa päättyneellä jahtikaudella, tavoite oli 30 000, kertoo Metsästäjäin keskusjärjestö.

Valkohäntäpeurakannan leikkaamiseksi oli käytössä yhdeksän prosenttia enemmän kaatolupia kuin viime vuonna. Vaikka kaatomäärä ei kasvanut samassa suhteessa, saalis oli kuitenkin uusi ennätys.

Koko maassa myönnettiin yli 26 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä luvalla sai metsästää aikuisen tai kaksi vasaa, jollei riistanhoitopiiri muuta määrännyt.

Pyyntilupamäärien lisäyksellä on haluttu vähentää peurakolareita.

Valkohäntäpeura- ja metsäkauriskolareita on ollut viime vuosina yli 3 000 eli yli kaksi kertaa enemmän kuin hirvikolareita.

 

Kylmyys kiusasi kyttääjiä


Paksuluminen, kylmä talvi vaikeutti peurajahtia. Iso osa valkohäntäpeuroista kaadetaan kyttäämällä. Tammikuun kovat pakkaset vaikeuttivat peuran kyttäystä.
Paksu lumi taas vaikeutti mäyräkoiran käyttöä peuran ajoon.

Valkohäntäpeuraa metsästettiin 11 riistanhoitopiirissä. Suurin saalis saatiin Varsinais-Suomessa, yli 8 300 yksilöä. Etelä-Hämeessä ja Satakunnassa kaadettiin 4 900, Uudellamaalla 4 100 peuraa.

JUHA AALTOILA

Julkaistu 9.3.2010 15:52:00
 

Muita uutisia