Gm-viljely arveluttaa kahta kolmasosaa viljelijöistä

Kaksi kolmasosaa viljelijöistä ei halua geenimuunneltujen eli gm-lajikkeiden viljelyä Suomessa. Gm-lajikkeet hyväksyvienkin enemmistön ehtona on, että rinnakkaiselolainsäädäntö pystyy turvaamaan gm-viljelyn erillään pidon tavanomaisesta ja luomuviljelystä.
Viljelijät kertoivat mielipiteensä Maaseudun Tulevaisuuden lokakuun puolivälissä teettämässä kyselyssä, jonka toteutti Gallup Elintarviketieto. Kyselyyn vastasi 550 viljelijää.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole mahdollisuuttakaan gm-viljelyyn maatiloilla. Gm-lajikkeiden viljely vaatii hyväksynnän, eikä Suomeen sopivia lajikkeita ole vielä edes tarjolla. Geenimuuntelututkimusta kuitenkin harjoitetaan Suomessakin.
Geenimuunteluun suhtautumisessa näkyy yhä se, että aihe on monelle kaukainen. Suopeimmin geenimuunteluun suhtautuvat sikatilalliset, joilla on kesästä 2007 ollut mahdollisuus valita tavanomaisen ja gm-soijarouheen väliltä. Sikatilallisista lähes puolet hyväksyy gm-rehun syöttämisen kotieläimille, mutta enemmistö on edelleen sitä vastaan.
Maito- ja naudanlihatiloista vain joka seitsemäs hyväksyy gm-rehun.
Viljelijöiden varauksellinen suhtautuminen geenimuunteluun näkyy myös ruokaostoksia koskevassa kysymyksessä. Joka toinen haluaa ehdottomasti gm-vapaata ruokaa, ja lopuista yli puolet sanoo valitsevansa gm-vapaan tuotteen, jos vaihtoehtoja on tarjolla.
HEIKKI VUORELA
Verkkolehden pääuutiset
- [8.9.2010] Snellman laajentaa Pietarsaaressa
- [8.9.2010] Lehtomäki: Viemäriverkkoon ei ole pakko liittyä
- [8.9.2010] Uuden bensiinin sopivuus autoon syytä tarkastaa
- [8.9.2010] Kunnat pakottavat asukkaita liittymään viemäriverkkoon
- [7.9.2010] Eduskunta haluaa koventaa eläinrääkkääjien rangaistuksia
- [7.9.2010] EU-maiden budjetit seurantaan
- [7.9.2010] Viljelijät innostuivat vesiensuojelusta Uudellamaalla
- [7.9.2010] Maatalousneuvojien tuloneuvottelut keskeytyivät
- [7.9.2010] Pk-yrityksillä myönteiset näkymät
- [6.9.2010] EU-maataloustutkijat etsivät vihreää kasvua
- [6.9.2010] Tutkimus: Sahan lakkautus ei ole alueellinen katastrofi
- [6.9.2010] Maaseutumatkailun suosio kasvussa
- [6.9.2010] Sellutyöpaikkojen korvaus epäonnistui Kaskisissa täysin
- [5.9.2010] Suomalaisvoitto tractor pullingissa
- [5.9.2010] Koneyrityksillä valoisat näkymät
- [4.9.2010] Lapin metsästäjät tyytyväisiä hirvijahdin aikaistamiseen
- [3.9.2010] Putin pidensi viljan vientikieltoa ensi syksyyn
- [3.9.2010] Tiloilla kuollut jo kolme työturmissa
- [3.9.2010] Puun tuonti satamiin kiihtyi
- [3.9.2010] Finnmetkossa torstaina yli 6 000 kävijää
- [3.9.2010] Maakuntien talous vetää hyvin
- [2.9.2010] Posti on jaettava viidesti viikossa
- [2.9.2010] MTK tyytyväinen Fingridin metsämaasta maksamiin korvauksiin
- [2.9.2010] Turkistoimialan faktat kootusti yhdellä nettisivustolla
- [2.9.2010] Korkokilpa koetteli säästöpankkeja
Muita uutisia
- [8.9.2010] Pekkarinen: Suomesta kaivostoiminnan mahtimaa
- [8.9.2010] Vajaa puolet elokuun puukaupasta myrskypuita
- [8.9.2010] Nokia lupaa nykyistä halvempia versioita älypuhelimesta
- [8.9.2010] Tarkka hintatieto rauhoittaisi asuntomarkkinoita
- [8.9.2010] Palkansaajien tutkimuslaitos lyttää IMF:n ennusteen
- [8.9.2010] Viron koivun hinta nousi
- [8.9.2010] Tutkimus: D-vitamiini kohentaa vastustuskykyä
- [8.9.2010] Konehalli koneineen paloi Kauhajoella
- [8.9.2010] Sinilevä pullahti pintaan Pien-Saimaalla
- [8.9.2010] Vienti veti talouden nopeaan nousuun
- [8.9.2010] Bongaa harvinainen kahden asteroidin ohikiito
- [8.9.2010] Harva suomalainen huolissaan nettiturvallisuudesta
- [8.9.2010] PT uskoo nopeaan kasvuun
- [8.9.2010] Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä
- [7.9.2010] Tv-maksuun tulossa 14 euron korotus
- [7.9.2010] Metsäteollisuuden kiistat kärjistyvät
- [7.9.2010] Halonen tukee paluuta Libanon-operaatioon
- [7.9.2010] Kiviniemi: Pohjanmaa-kiista poikii kielikeskustelun
- [7.9.2010] YK huolissaan ruuan hinnannoususta köyhissä maissa
- [7.9.2010] Raision rypsiöljyn ylijäämät Neste Oilin käyttöön
- [7.9.2010] Vanhanen sai eron eduskunnasta
- [7.9.2010] Katainen myöntää Supo-keskustelun Nevalan kanssa
- [7.9.2010] Vihreät huolestuivat energiaverolaskelmasta
- [7.9.2010] Askola murehtii naispaheksuntaa
- [7.9.2010] Soini ja keskusta lisäsivät kannatusta
Röpötööriltä kysyttiin Suomen presidenttiä tietokilpailussa 70-luvulla:
"Pikkusysterini se viittasi ku aenae koululaenen ja sannoa paukautti enneko kukkaa kerkesi luppaa antaa, että se on repsitentti herra Ukkonen."
Koivulan isäntä pitää hehkulamppujen kieltämistä älyttömänä:
"Hehkulamppu on itse asiassa ihan riittävä ja taloudellinen valonlähde tavalliselle kuluttajalle ja asujalle."
Ota kantaa tekstiviestillä. Lähetä enintään 160 merkkiä pitkä viesti numeroon 173 172. Viestin alkuun tunnus MT LU.
Viestin hinta 50 senttiä.
Siirry tästä suosittuun
Palvelu toimii niin verkossa kuin tekstiviestillä. Löydät täydelliset ohjeet täältä verkosta. Ilmoituksen jättäminen edellyttää rekisteröitymisen.


