Ympäristö

Susifoorumi: On suden etu, jos vahingot ja ongelmat saadaan kannanhoidolla kuriin

Ympäristö 14.11.2017

Susikonfliktin yksi suurimmista kiistanaiheista on susikannan koko. DNA-tiedosta toivotaan siihen kiistaan helpotusta.


Vaikka dna-näytteiden keruu jatkuu ja laajenee, petoyhdysmiesten Tassu-järjestelmään kirjaamat havainnot susista ovat välttämättömiä.

Suden kannanhoito ei etene toisia syyttelemällä tai kiusanteolla, totesi Metsästäjäliiton suurpetotyöryhmän puheenjohtaja Antti Kuivalainen viime viikon torstaina Riihimäellä järjestetyssä ensimmäisessä valtakunnallisessa susifoorumissa.

Saman pöydän ääreen kokoontuivat Suomen Metsästäjäliiton kutsust maa- ja metsätalousministeriön, Suomen riistakeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja poliisin edustajat. Järjestöistä paikalla olivat Suomen Luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja MTK. Mukana oli myös median edustajia.

Susifoorumin järjestämistä kiiteltiin vuolaasti useissa puheenvuoroissa.

Yhtenä foorumin tärkeimmistä anneista pidettiin saman pöydän ääressä istumista. Konkreettiset ratkaisut susi­konfliktiin ovat puuttuneet ja keskustelu on ollut tulehtunutta.

Yksi kovimmista kiistanaiheista susikonfliktissa on susien määrä. Foorumissa puhunut Luken Ilpo Kojola sanoi omassa alustuksessaan, että toivottavasti dna-tieto auttaa ja kiistely susien määrästä hellittää.

Näin on käynyt ainakin Ruotsissa, missä dna-tietoja on kerätty jo vuosia. Tieto perimästä tarkentaa kuvaa tietyn alueen susireviireistä, laumojen määrästä ja niissä olevien yksilöiden vähimmäismäärästä.

Kojola muistutti, että pelkkä dna-aineisto ei kuitenkaan riitä, vaan suurpetohavaintojärjestelmä Tassu on välttämätön. Petoyhdysmiesten havaintoja tarvitaan yhä entiseen malliin.

”Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä hyödyntämään dna-tekniikka esimerkiksi pihakäyntejä tekevän suden yksilöimiseksi”, esitti Kojola.

Suden sosiaalinen kestävyys paranee vain toimivalla kannanhoidolla, jossa vahingot ja ongelmat ovat hallinnassa. Tämä on myös suden etu. ”Tähän tarvitaan keskeisten toimijoiden vastuullista ja rakentavaa yhteistyötä”, Kuivalainen sanoi.

Foorumiin osallistuneiden toiveena oli, että keskusteluja saman pöydän ääressä jatketaan. Susifoorumista päätettiinkin muodostaa yhteistyöryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti ja etsii konkreettisia ratkaisuja ongelmiin

Aiheeseen liittyvät artikkelit