Ympäristö

Kaleva: Näin ministeri vastasi susista huolestuneelle kansalaiselle

Ympäristö 29.11.2017

Ministeri vieraili Sotkamossa susiseminaarissa.


Markku Vuorikari
Tarve koko syksyn jatkuneille, niin sanotuille susikyydeille on Kalevan mukaan kuitenkin mahdollisesti loppumassa Sotkamossa ensi viikolla.

Esimerkiksi Sotkamossa on koko syksyn ajan järjestetty koulukuljetuksia sellaisille koululaisille, joiden kohdalla se on susien pelon takia katsottu tarpeelliseksi. Susien aiheuttamista koulukyydeistä on aiheutunut Kalevan mukaan noin 10 000 euron lasku.

Sotkamon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anne Lukkari (kesk.) kysyi Sotkamossa järjestetyssä susiseminaarissa, kenelle lähetetään lasku siitä, että suden liikkuvat pihoissa.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vastasi Kalevan mukaan, että omalta kohdaltaan hän laittaisi laskun komissiolle.

Kalevan haastatteleman Sotkamon kunnan kasvatusjohtajan Ville Mannisen mukaan hän on keskustellut huolestuneiden vanhempien kanssa viikoittain. Hänen mukaansa petokyydin tarpeen arviointi ei ole helppoa.

Tarve koko syksyn jatkuneille, niin sanotuille susikyydeille on Kalevan mukaan kuitenkin mahdollisesti loppumassa Sotkamossa ensi viikolla.

Kaleva: Sudet aiheuttaneet tuhansien eurojen lisälaskun koulukyyteihin Sotkamossa –ministeri: lähettäkää lasku EU-komissiolle

Aiheeseen liittyvät artikkelit