Ympäristö

Saanatunturi lumosi juhla-asussaan, myös luonto pani parastaan – Katso video Suomen pohjoisimmasta valojuhlasta

Ympäristö 05.12.2017 Kilpisjärvi

Luminous Saana houkutteli Kilpisjärvelle bussilasteittain valotaiteen ihastelijoita.


Saara Lavi
Saanatunturin valaisu sykähdytti paikalle saapunutta yleisöä.

Suomineidon käsivarren maamerkki, Saanatunturi, sai maanantai-iltapäivänä kaamoksen hämärässä ylleen juhla-asun.

Syvänsinisenä hehkuvan valotaideteksen suunnitteli ja toteutti valotaiteilija Kari Kola ja Valoparta Oy. Teosta voi ihailla vielä tänään tiistaina puoleen yöhön saakka.

Luminous Saana -nimeä kantava teos on tekijöiden mukaan maailman ensimmäinen näin massiivisesti toteutettu valoteos. Erityisyyttä lisää se, että valotaideteosta voidaan ihailla yhtä aikaa kolmesta maasta: Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Etukäteen valoteos sai suitsutuksen lisäksi myös kritiikkiä. Saamelaisille Saanatunturi, Sáná, on pyhä paikka. Keskustelua herätti, onko sen valaiseminen Suomen värein sopivaa ja miksei saamelaisia mainittu teoksen esittelyteksteissä.

"Tässä ei ole kyse väreistä tai Suomen itsenäisyydestä, vaan siitä että saamelaisten maat, jälleen kerran, otetaan ja alistetaan symbolisesti suomalaisen valtakulttuurin ylivallan alle ja tällä tavalla heidät myös kirjoitetaan ulos itsenäisen Suomen suuresta kertomuksesta", teosta käsitelleessä päivityksessä todettiin Facebookin Monikielisen Inarin paikannimet -ryhmässä.

Valotaitelija Kari Kola kertoi Ylellä keskustelleensa Saanan valaisemisesta muun muassa saamelaiskäräjien kanssa jo pari vuotta sitten.

Kilpisjärven kylällä kävijöitä oli miltei ruuhkaksi asti, kun tilausajobussit pyörähtivät huoltoaseman pihassa ja henkilöautojen letka kurvasi valaistun Saanan luokse.

Saanan valaisu kuuluu Luminous-valotaidekokonaisuuteen, jota on toteutettu eri puolilla Suomea itsenäisyyden juhlavuoden aikana.

Luminous käynnistyi Helsingin Töölönlahdella juhlavuoden avajaisissa uutena vuotena. Teossarjan huipennus käynnistyi marraskuun lopulla Savonlinnassa, jossa valaistiin Olavinlinna. Tampereella valopuvun sai Näsinneula ja Oulussa Kuusisaari. Tänään ja huomenna valoja voi ihmetellä Turun linnassa ja linnan puistossa.

Saanatunturin valaisu sykähdytti paikalle saapunutta yleisöä – varsinkin, kun valoteoksen lisäksi luonto pani parastaan. Kirkas pakkasilta toi tähdet näkyviin ja pikkuhiljaa myös vihreänä liekehtivät revontulet. Kokonaisuuden täydensi harvinainen superkuu.

Lue myös: Pimeäkuvaustaidot punnittiin, kun Saana sädehti kilpaa revontulien ja superkuun kanssa

Aiheeseen liittyvät artikkelit