Ympäristö

Tutkimus: Paikalliset asukkaat ratkaisevat suojelussa – "Nykyistä susikantaa paljon suurempaa ei Suomessa siedettäisi, eikä tarvitsekaan"

Ympäristö 14.12.2017

"Ihmisten pitäisi hyötyä rinnakkainelon sietämisestä suurpetojen kanssa."


Suurpedot olivat lainsuojattomia pitkään, sudesta tuli tiukasti suojeltu vuonna 1999, kun Suomen EU-jäsenyys oli jo alkanut. Suomen Metsästysmuseon kuvakokoelman kuvassa on 1960-luvun alussa rajavartijoiden kaatama susi Värtsilässä.

200–300 vuotta sitten Suomessa sekä Euroopassa ylipäätään asui huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin nyt. Rinnakkainelo susien kanssa ei sujunut kovin hyvin. Onko mikään ihme, jos myös nyt on ongelmia, kun ihmisiäkin on paljon enemmän, kysyy riista- ja petoeläinasenteiden muuttumisesta ja muuttumattomuudesta viime vuosisatojen ajalta väitöstutkimuksen tehnyt Sakari Mykrä.

Mykrän mukaan edellytykset kohtuullisen susikannan sietämiselle ovat kuitenkin olemassa.

"Nykyistä kantaa paljon suurempaa susikantaa Suomessa ei siedettäisi, eikä tarvitsekaan sietää. Kunhan kannanhoitoon ei puututtaisi valtion rajojen ulkopuolelta, susitilanne olisi mahdollista ottaa haltuun pitkäjänteisellä susipolitiikalla."

Yhteiskunta on vuosisatojen kuluessa monimutkaistunut ja moniarvoistunut. Kehitys on johtanut siihen, että luonnonvarojen hallintaa, käyttöä ja suojelua koskien sidosryhmiä on lukuisia.

Väitöstutkimuksen yhdessä osassa tarkastellaan eri sidosryhmien painoarvojen eroa. Eri sidosryhmien painoarvot on määriteltävissä. On kiistatonta, että paikallisten asukkaiden hallussa ovat ratkaisun avaimet ihmiselle haitallisten lajien kantojen hallinnassa sekä suojelussa, sanoo Mykrä.

"Ihmiset joutuvat jakamaan oman arkensa, tilansa ja elinkeinonsa, he ovat suurpetoasioissa kiistatta ydinporukka. Lähellä suojeltavia lajeja asuvilla on enemmän sanansijaa, ja se pitää muiden hyväksyä."……

Jos kannanhoito ei ole paikallisten näkökulmasta sosiaalisesti kestävää, on seurauksena ollut susien luvattomia tappoja. Kun susikannan koko on ollut siedettävä ja susia on saanut laillisesti metsästää, on erittäin vahvoja viitteitä siitä, että laittomuuksia on tehty vähemmän, kuvailee Mykrä.

Jotta rinnakkainelo haitallisten lajien, kuten susien kanssa onnistuisi sosiaalisesti kestävästi, on paikallisille siirrettävä riittävästi päätäntävaltaa sekä kannustimia.

"Ihmisten pitäisi hyötyä rinnakkainelon sietämisestä. En ota kantaa millainen kannustimen pitäisi olla, mutta se olisi looginen jatkumo sosiaalisen kestävyyden vahvistamiselle."

Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee eläinlajien historiallista jakoa hyödyllisiin ja haitallisiin.

Hyötyriistan suojelu ja kestävä käyttö on Suomessa käytännössä yhtä vanhaa perua kuin lainsäädäntö. Lajit on jaettu yksinkertaisesti hyödyllisiin ja haitallisiin sen perusteella onko niistä ollut ihmiselle arjessa hyötyä vai haittaa.

Riista on tarjonnut ruokaa ja lämmikettä, eli konkreettisia hyötyjä, selittää Mykrä. Haitallinen laji taas on haitannut ihmisten hyvinvointia, pedot on saanut tappaa tavattaessa.

"Esimerkiksi hirvieläimiä on rauhoitettu osaksi vuotta jo hyvin varhain. On toki huomioitava, että alkujaan rauhoitukset kumpusivat tarpeesta turvata aatelisten ja kuninkaallisten metsästysmahdollisuudet."

Aineettomiin arvoihin sekä ihmiselle koituviin välillisiin hyötyihin pohjaava eläinlajien suojelu sai alkunsa 1800-luvun puolivälin tietämillä.

Ensimmäisiä ihmisen kannalta vähämerkityksisiä rauhoitettuja lajeja oli kottarainen. Se rauhoitettiin vuonna 1868 linnun kauniin ulkomuodon sekä kauniin lauluäänen takia. Sen katsottiin myös hyödyttävän viljelijää syödessään hyönteisiä.

Ensimmäinen luonnonsuojelulaki on vuodelta 1923.

Mykrä työskentelee Metsähallituksessa MetsäpeuraLIFE-hankkeen projektipäällikkönä. Hän esitti väitöskirjansa Eläinluokittelujen, lajisuojelun ja sidosryhmien historia määrää haitallisten eläinten nykyistä ja tulevaa kannanhoitoa ja suojelua viime viikon perjantaina Turun yliopistossa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit