Halla on mansikalle jokavuotinen riesa
Tänä vuonna ihmeteltiin jo, eikö hallaa tule ollenkaan, mutta tuleehan sitä, sanoo Hannu Salo hedelmän- ja marjanviljelijöistä.
Mansikanviljelijöiden täytyy varautua hallaan yleensä aina kesäkuun 10. päivään asti, sanoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo. Kuva: Jaana KankaanpääSunnuntain ja maanantain halla ei uhkaa mansikkasatoa, vaikka mansikoiden kukinta suurelta osin onkin vasta meneillään.
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtajan Hannu Salon mukaan ammattiviljelijät pystyvät torjumaan hallaa esimerkiksi sadettamalla.
"Mansikankukka ei kestä kuin sen yhden tai puolitoista astetta hallaa. Kun sen alle menee, halla tuhoaa kukkapohjuksen. Ammattiviljelijöillä on kuitenkin hallantorjuntalaitteet. Kukaan ei varmaan viljele mansikkaa niin, ettei ole hallan sadetuslaitteistoa", Salo sanoo.
Halla on mansikanviljelijöille jokavuotinen riesa. Salon mukaan viljelijöiden täytyy varautua hallaan yleensä aina kesäkuun 10. päivään asti.
"Joku jo sanoikin, että olisiko sellainen ihmeellinen vuosi, kun ei tarvitse torjua hallaa, mutta ei näköjään."
Ankara halla uhkaa laajoja alueita sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Marjoista vaarassa on etenkin tänä vuonna aikaisin kukkiva mustikka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
