Ympäristö

HS: Myyräekinokokki leviää Suomeen todennäköisimmin idästä, vaikka loista on jo Ruotsissa

Ympäristö 19.06.2017

Koska Suomi on toistaiseksi myyräekinokokista vapaa maa, Suomeen saapuvilta koirilta vaaditaan heisimatokuuri ennen maahan saapumista.


Markku Vuorikari
Tuotanto- ja villieläinterveyden professori Antti Oksanen Elintarviketurvallisuusvirastosta arvioi, että myyräekinokokin leviäminen Suomeen tuskin vaikuttaisi suosituksiin kotimaisten marjojen käytöstä.

Myyräekinokokki on yleinen heisimato Keski-Euroopassa ja Virossa. Vuonna 2011 tehtiin ensimmäinen havainto Ruotsissa. Tutkijat arvioivat, että kyseinen heisimato voi levitä hetkenä minä hyvänsä Suomeen villikettujen mukana, kertoo Helsingin Sanomat.

Myyräekinokokin pääisäntiä ovat nimestä huolimatta koiraeläimet, etenkin ketut ja supikoirat.

Tuotanto- ja villieläinterveyden professori Antti Oksanen Elintarviketurvallisuusvirastosta kertoo, että Suomessa tutkitaan vuosittain satoja kettuja ja supikoiria ekinokokkien varalta. Viime vuonna analysoitavana oli lähes 700 eläintä.

Oksasen mukaan on vaikea ennustaa, koska ensimmäiset tapaukset löydetään Suomesta. Ruotsissa ekinokokkia on niin vähän, että todennäköisemmin se leviää Oksasen mukaan Suomeen idästä.

Myyräekinokokki kehittyy aikuiseksi ja munii koiraeläimen suolistossa. Munat vapautuvat eläimen ulostaessa ympäristöön. Tuuli, sadepärskeet, lentävät hyönteiset ja muurahaiset levittävät ne laajalle. Lisäksi munat voivat kulkeutua pitkiä matkoja eläinten turkissa.

Loinen voi tarttua myös ihmisiin esimerkiksi luonnosta poimituista marjoista. Todennäköisimmin ihminen saa sen kuitenkin koirasta. Ihminen on ekinokokille väli-isäntä. Loiset eivät pysty lisääntymään ihmisen suolistossa, mutta aiheuttavat muita oireita. Sisäelimiin muodostuu rakkuloita. Pahimmillaan maksa tulee niitä täyteen ja elimen normaali toiminta estyy. Siksi tartunta on hengenvaarallinen.

Saksassa on havaittu, että ekinokokkitartunnan saaneilla oli tavallista useammin pieneläimiä metsästävä koira. Koska Suomesta ei huolellisesta etsimisestä huolimatta ole toistaiseksi löydetty myyräekinokokkia, meillä on erityisoikeus vaatia tänne tuotaville koirille annettavaksi heisimatokuuri ennen maahan saapumista.

Helsingin Sanomien myyräekinokokkiartikkeli

Aiheeseen liittyvät artikkelit