Kesäkuu jäi harvinaisen koleaksi
Auringonpaistetta riitti, mutta se ei riittänyt nostamaan lämpötiloja. Salamointi jäi kylmässä säässä ennätysvähäiseksi.
Salamoita havaittiin touko- ja kesäkuussa yhteensä vähiten koko lähes 60-vuotisen tilastoinnin aikana. Kuva: Kari SalonenIlmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli koko maassa keskimääräistä viileämpi.
Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli noin kahdeksan astetta, maan etelä- ja lounaisosassa noin kolmetoista astetta. Lämpötilat olivat 0,5–2,5 astetta alle keskiarvon.
Ilmatieteen laitos pitää kesäkuuta tilastollisesti harvinaisen koleana, eli yhtä kylmä sää toistuu korkeintaan kerran vuosikymmenessä.
Yöt olivat kuun alussa poikkeuksellisen kylmiä, minkä seurauksena yöpakkasia havaittiin maan eteläosissa asti.
Syy lämpötilojen alhaisuuteen ei ollut auringonpaisteen määrässä, sillä paistetuntien määrä oli lähes koko maassa lähellä pitkän ajan keskiarvoja.
Helleraja ylittyi eri puolilla maata kuudesti, eli pari kertaa normaalia harvemmin. Kuun ylin lämpötila oli 26,2 astetta, mikä mitattiin Mikkelin lentoasemalla 16. päivänä.
Kylmä sää näkyi salamoinnin vähäisyydessä. Kesäkuussa paikannettiin runsaat 2500 salamaa, mikä on toiseksi vähiten vuodesta 1960 pidetyn tilastoinnin aikana. Touko- ja kesäkuun yhteenlaskettu salamamäärä on noin 3000, mikä on tilaston alhaisin luku.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
