Ympäristö

KSML: Kalastussakkojen määrä laski yli neljänneksen

Ympäristö 31.07.2017

Poliisi antoi rangaistusvaatimuksia ja rikesakkoja kalastusrikkomuksista 419 kappaletta vuonna 2015.


Ari Nakari
Ilman valtion kalastonhoitomaksua kalastamisesta annettava rikesakko nousi viime vuoden alussa 100 euroon.

Kalastussakkojen lukumäärä on laskenut yli neljänneksellä sen jälkeen, kun sakkoa korotettiin, kertoo Keskisuomalainen. Poliisi antoi rangaistusvaatimuksia ja rikesakkoja kalastusrikkomuksista 419 kappaletta vuonna 2015. Lakimuutoksen jälkeen vuonna 2016 vastaava luku oli 311. Asia selviää poliisin tilastoista

Ilman valtion kalastonhoitomaksua kalastamisesta annettava rikesakko nousi viime vuoden alussa 100 euroon.

Tämän vuoden osalta tilasto ulottuu hieman yli heinäkuun puolenvälin, mutta laskeva trendi näyttää jatkuvan. Vuoden alusta sakkojen määrä oli vain 105.

Myös alueelliset erot ovat suuria. Eniten sakkoja annettiin Itä-Suomessa, jossa sakkoja annettiin vuonna 2015 yhteensä 68 kappaletta ja viime vuonna 78 kappaletta. Sakkoja annettiin vähiten Pohjanmaalla, jossa sakkoja annettiin kahden vuoden aikana yhteensä kolme.

Aiheeseen liittyvät artikkelit