Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Lintuharrastajat tehneet kymmenkunta havaintoa kattohaikaroista

Ympäristö 20.04.2017

Kattohaikara on pesinyt Suomessa vain kerran vuonna 2015.


Eero Ketola
Kattohaikaroiden toivotaan tänä vuonna kelpuuttavan Suomenkin pesäpaikakseen.

Suomessa on tänä vuonna tehty kymmenkunta havaintoa kattohaikaroista. Havaintoja oli keskiviikkoiltaan mennessä 11. Tämä ilmenee Tiira-palvelusta, johon harrastajat ilmoittavat lintuhavaintonsa. Tuorein havainto oli tehty tiistaina Porvoossa.

Lintujärjestö Birdlife kertoo, että ainakin yksi haikara oli muuttomatkalla kohti itää. Kattohaikaroita havaitaan Suomessa eniten loppukeväästä.

Kattohaikara on pesinyt Suomessa vain kerran. Toissa vuonna lintupariskunta sai poikasia Koskella Varsinais-Suomessa.

Kattohaikara ei todennäköisesti pesi Suomessa tänäkään vuonna, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Birdlifen mukaan lajin levinneisyysalue kasvaa hitaasti Suomen suuntaan ilmastonmuutoksen vuoksi.

Uutista täydennetty 20.4. klo 9:16

Aiheeseen liittyvät artikkelit