Ympäristö

Maalla kasvaa terveempiä lapsia kuin kaupungeissa

Ympäristö 24.10.2012

Lapsuus betonin keskellä herkistää sairauksille ja allergioille. Maatiloilla ja luonnon keskellä kasvaa terveempiä lapsia. Luonnon monimuotoisuuden säilyminen on ihmisten terveyden kannalta tärkeää.


Jaakko Kilpiäinen

Maaseudulla varttuneet lapset ovat tutkitusti terveempiä kuin kaupungeissa kasvaneet. Altistuminen kasvien siitepölylle, luonnon mikrobeille ja eläimille suojaa allergioilta, astmalta sekä suolisto- ja tulehdussairauksilta läpi elämän.

Tulokseen päästiin tutkimuksessa, jota veti akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopiston biotieteiden laitokselta.

Tutkimuksessa mitattiin 120 Pohjois-Karjalassa asuvan koululaisen ihon bakteeristo ja veren vasta-aineet. Niitä verrattiin lasten asuinympäristöön.

Huomattiin, että ne, joiden lähiympäristössä sijaitsi paljon maatalousmaata ja metsää, olivat vastustuskykyisempiä sairauksille kuin rakennetun ympäristön keskellä asuvat.

Lapsen pitää antaa möyriä maassa

Allergiat, astmat ja muut tulehdusperäiset sairaudet lisääntyvät sitä mukaa, kun väestö pakkautuu kaupunkeihin. Kaiken kaikkiaan kontakti luontoon on hiipunut. Kesämökilläkin lapset saattavat pelata tietokoneella sisällä.

Liian siistissä ympäristössä lasten vastustuskyky ei kehity, mistä seuraa allergioita ja sairauksia. Lasten pitäisi antaa möyriä maassa.

Hanskin mukaan vastustuskyvyn kehittymiseen tarvitaan luonnonmukaista ympäristöä ja altistumista luonnonkasvien siitepölylle ja ympäristön mikrobeille.

Vielä ei tiedetä, mitkä eliölajit, bakteerit ja luontotyypit ovat terveyden kannalta tärkeimpiä. Siksikin on syytä huolehtia, ettei luonnon monimuotoisuus heikkene.

Jos luonto yksipuolistuu maankäytön ja ilmastonmuutoksen takia, ihmisten terveys voi olla vaakakupissa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit