Ympäristö

Suomi mukaan sitomaan hiiltä maatalousmaahan

Ympäristö 30.11.2015

MTK kannattaa Ranskan tekemää neljän promillen aloitetta. "On järjestön linjan mukaista."


Markku Vuorikari
Kasvien sitoma hiili ruokkii maan pieneliöstöä, muistuttaa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola.

Suomi allekirjoittaa huomenna tiistaina Pariisissa aloitteen viljelysmaan hiilen määrän lisäämisestä.

Ranskan käynnistämän aloitteen tavoitteena on kehittää toimenpiteitä, joilla pystytään sitomaan maaperään hiiltä ja sen myötä lisäämään maaperän hiilivarastoja neljän promillen verran. Neljä promillea vastaa sitä hiilidioksidipäästöjen määrää, jonka ihminen toiminnallaan vuodessa aiheuttaa.

Luomuliitto kiittelee aloitetta merkitykselliseksi.

"Pienetkin lisäykset pelto- ja metsämaan hiilivarastoissa ovat ilmaston kannalta merkittäviä ja ne myös lisäävät maan tuottavuutta", liitto toteaa tiedotteessaan.

Pariisin ilmastokokouksessa mukana oleva MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola toteaa, että aloite on MTK:n linjan mukainen. Hiilen sidonnasta maaperään hyötyvät ilmaston lisäksi myös viljelijät, hän muistuttaa.

"Kasvien sitoma hiili eli eloperäinen aines ruokkii maan pieneliöstöä, jonka toiminta puolestaan vahvistaa huokoista maan rakennetta. Maan viljeltävyys paranee. Myös epäsuotuisten säiden haitat ovat vähäisempiä, kun maan multavuutta vaalitaan."

Luomuliiton mukaan maatalouden merkityksestä ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä on keskusteltu suhteellisen vähän. Liitto siteeraa tiedotteessaan luomutuottajien maailmanlaajuisen kattojärjestön Ifoamin puheenjohtaja André Leuta, joka toteaa nykymuotoisen maatalouden olevan merkittävä ilmastonmuutoksen aiheuttaja.

"Vain agroekologisten ja luomumenetelmien hyödyntäminen voi merkittävästi vähentää ruoantuotannon päästöjä."

Neljän promillen aloite julkistetaan virallisesti huomenna tiistaina, kun Pariisin ilmastokokouksessa teemana on maatalous.

Aiheeseen liittyvät artikkelit