Maaseudun Tulevaisuus
Ympäristö

Tiilikainen: Tuorein kanta-arvio susikannan koosta ja lausunnot asetusesityksestä vaikuttavat metsästyskiintiöön

Ympäristö 11.12.2016

Tuoreimman tiedon mukaan Suomessa elää 35–38 susilaumaa.


Lari Lievonen
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja mahdollisuus keskustella susista houkutteli Ilomantsin kunnantalolle satoja ihmisiä.

Luonnonvarakeskus julkaisi perjantaina viimeisimmän arvion Suomen susilaumojen määrästä. Arvion mukaan laumoja on 35–38, kertoi Luonnonvarakeskuksen johtaja Vesa Ruusila sunnuntaina Ilomantsissa. Itäisellä kannanhoitoalueella laumoja on 21–23 ja lännessä 10–14.

Ilomantsissa paikalla ollut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen vakuutti, että tuorein arvio susilaumojen määrästä vaikuttaa aiemmin esitettyyn 40 suden metsästyskiintiön suuruuteen suden metsästyksen asetusesityksestä annettujen lausuntojen lisäksi.

Luonnonvarakeskuksen lokakuun lopussa antamassa kanta-arviossa susilaumojen määräksi arvioitiin 23–28 laumaa.

Tiilikainen pohti keskeneräisten kanta-arvioiden julkaisemisen mielekkyyttä. "Jos väliarviot aiheuttavat hämmennystä ja ärtymystä, ei niitä pidä silloin julkaista. Riittää, että tutkijoilla ja ministeriöllä on tieto."

Ministeri saapui Ilomantsiin keskustellakseen paikallisten kanssa susista. "Jos yhteiskunnallinen keskustelu on vilkasta jonkun aihepiirin ympärillä, päättäjien on oltava silloin kuulolla."

Hän myös sai mitä tilasi. Keskustelu oli vilkasta, mutta pysyi asiallisena, vaikka Luonnonvarakeskusta, Riistakeskusta ja suden kanta-arvioiden tekemistä urakalla ryöpytettiinkin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit