Tuoreet

Liikunta suojaa ikäihmisiä murtumilta vuosien ajan

Tuoreet 26.05.2015

Vuoden monipuolinen harjoittelu vaikuttaa vielä viiden vuoden kuluttuakin.


Jaana Kankaanpää
Marjanpoiminta pitää kuntoa yllä.

Liikunnasta on iäkkäille pitkäkestoista hyötyä. UKK-instituutin tutkimuksen mukaan vuoden monipuolinen harjoittelu vaikutti myönteisesti vielä viisi vuotta aktiivisen harjoittelun päättymisestä.

Harjoitteluun osallistuneille naisille esimerkiksi tuli viidessä vuodessa 70 prosenttia vähemmän murtumia kuin verrokkiryhmän naisille. He myös kaatuivat itsensä satuttaen huomattavasti verrokkinaisia harvemmin.

Tutkimukseen osallistui 149 tamperelaista 70–78-vuotiasta naista.

Joka kolmas suomalainen eläkeikäinen kaatuu vähintään kerran vuodessa. Arviolta joka toisesta kaatumisesta aiheutuu jonkinlainen vamma ja joka viidennestä reissu lääkäriin.

UKK-instituutin mukaan kaatumisvammat maksavat yhteiskunnalle sairaalapäivinä 400 miljoonaa euroa vuodessa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT