Maaseudun Tulevaisuus

AL: Poliisi voi kohta pysäyttää vähänkin maistelleen kuskin

Poliisi voi kohta keskeyttää pysäyttämänsä kuljettajan matkanteon aina, jos se havaitsee kuljettajan käyttäneen vähänkin alkoholia tai muita päihteitä. 0,5 promillen rajan ei siis tarvitse ylittyä, jotta ajaminen voidaan kieltää. Liikenne- ja viestintäministeriön suunnittelemasta lakimuutoksesta kertoo Aamulehti.

Lehden haastatteleman liikenneministerin Merja Kyllösen (vas.) mukaan kaikki toimintakykyyn vaikuttavat aineet tulevat näin samalle viivalle ja poliisilla on mahdollisuus käyttää harkintaansa.

Ministeri sanoo, että päätöksellä on koko hallituksen tuki. Lakimuutosta aletaan valmistella heti vuoden alussa.

Tähän asti poliisin on pitänyt päästää pienessä maistissa ajanut kuljettaja jatkamaan matkaansa, jos ajaminen on sujunut moitteetta eikä promilleraja ole ylittynyt.

http://www.aamulehti.fi

Lue lisää

Äänekoskelainen Tommi Lunttila panostaa laatukauraan — kysyntää löytyy enemmän ulkomailta kuin Suomesta

THL: Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä nousi – uusia tartuntoja löytyi 477

ESS: Lampuripariskunta sai syytteen eläinten näännyttämisestä, yrittäjän mukaan maisemanhoitajia ei pitäisi arvioida teuraseläinten tavoin – "Meillä on puhtaat jauhot pussissa"

”Varustamot ja matkailuala eivät kestä enää toista rajoitusten talvea” – Viking Linen toimitusjohtaja varoittaa irtisanomisuhasta