Arvostelut

Kirja-arvio: Kaura-kirja kertoo, miten kaurasta valmistuu pesto ja mitä hyvää kaura ihmiselle tekee

Tutkimukset ovat paljastaneet, että hevosten rehu on ihmisille varsinainen terveysvilja.
Arja Elina Laine ja Anni-Sofia Savela: Kaura, Herkullisia kaurareseptejä & hyvinvointia kaurasta, 286 s. Readme.fi.

Liki kolmesataa sivua kaurasta – Arja Elina Laine on koonnut Kaura-kirjaan ajantasaisen tiedon kauran viljelystä, ominaisuuksista ja käytöstä Suomessa. Valtaosan kirjasta täyttävät Laineen kokoamat sata ruoka- ja leivontaohjetta ja tyttären Anni-Sofia Savelan hienot kuvat.

Kaurakirja puoltaa paikkaansa, sillä markkinoille on viime aikoina tullut niin paljon uusia kauratuotteita, että niiden monipuoliseen käyttöön kaipaa ohjeita.

Laine on oiva henkilö kirjan tekijäksi, sillä hänellä on kauraan omakohtainen side sekä varsinaissuomalaisen kotitilan, kotitalousopettajan ammatin, myllyuran että ruokaviestinnän kautta. Kirjassa viehättääkin kertojan oma ääni: kuvissa komeilee kauraa viljelevä kummipoika Jaakko ja isä Perttu kauraa puimassa.

Kirjassa on reseptejä joka lähtöön ja ohjeita myös hävikin hyödyntämiseen. Esimerkiksi kuivuneista korvapuusteista Laine surauttaa smoothien, johon nesteeksi sopii kaurajuoma tai kauravalmiste.

Ohjeet ovat selkeitä ja kuvat tukevat niitä. Ohjeisiin liittyvät vinkit sen sijaan tulisivat selkeämmin esiin, jos niihin olisi valittu toisenlainen kirjasin kuin isot kirjaimet. Muutoin niin upean kirjan typografiaan olisikin toivonut kiinnitettävän enemmän huomiota.

Lue lisää