Arvostelut

Kirja-arvio: Tarina 1120-luvun kiinalaisesta eunukista on vaikutelmaltaan aito, kuin tuokio kiinalaista runoutta

Kristina Carlsonilla on taitoa eläytyä menneen aikakauden ihmisiin ja olosuhteisiin.
Kristina Carlson: Eunukki. 95 sivua. Otava.

Sukupuolisuus on voima: uhka tai mahdollisuus, jota ihminen on historiansa ajan pyrkinyt korostamaan, rajoittamaan tai muokkaamaan kulloistenkin ihanteitten, pelkojen ja tarpeitten mukaan.

Kristina Carlson (s. 1949) vie lukijan uudessa pienoisromaanissa 1120-luvun Kiinaan. Seitsenkymppinen eunukki, kuulun runoilija Wang Wein kaima, on vaatimaton mutta hyvin toimeentuleva. Hän käy tyynesti läpi elämänsä vaiheita julmassa Song-dynastiassa.

Sadon menetys pakotti suuren perheen vanhemmat myymään kaksi poikaansa hovin käyttöön. Yhdeksänvuotias Wang Wei selviytyi leikkauksesta, pikkuveli kuoli.

Wang Wei seuraa elämänmenoa sivullisena. Leikkaus irrotti hänet paitsi sukupuolestaan, myös perheestä, sisaruksista ja taustasta. Ystäviä hänellä on, sillä eunukkeja on ympärillä useita. Monet nousivat arvostettuun asemaan. He olivat valtaa pitäville vaarattomia, siksi luotettavia.

Kahdessa aiemmassa pienoisromaanissaan Kristina Carlson osoitti taitoa eläytyä menneen aikakauden ihmisiin ja olosuhteisiin. Kummatkin, Herra Darwinin puutarhuri (2009) ja William N. Päiväkirja (2011), sijoittuivat 1800-luvulle. Ne olivat kirjallisia helmiä.

Edellisiäkin kapoisempi uutuus jatkaa intiimiä linjaa. Lyhyet arkiset välähdykset ja muistelun palaset tuovat aikakauden lähelle. Vaikutelma on nytkin aito, kuin tuokio kiinalaista runoutta.

Eunukkien aika jatkui 1900-luvulle, joten kovin kaukaisesta historiasta ei lopulta ole kyse. Teos saa katsomaan omaakin aikaamme ulkopuolisin silmin. Veitsien viillot jatkuvat, päämäärät vaihtuvat.

Lue lisää

Kirja-arvio: Vuoden 1970 Vihreä vallankumous -kuvakirja ei ole kestänyt aikaa, vaikka uusintapainoksen sanoma on yhä ajankohtainen

Kirja-arvio: Irmahiiri voittaa ennakkoluulot

Kirja-arvio: Veikeästi vaikeasta aiheesta

Kirja-arvio: Neiti Kymenen ihmeellistä taloa vartioivat tiikerit, eikä lukija voi olla ihastumatta kirjan satumaiseen tunnelmaan