Törmään yllättävään ongelmaan, kun haen arvostelukappaletta pakettiautomaatilta: lähetyksellä ei ole pienintäkään mahdollisuutta mahtua sellaisenaan reppuun. Kirja on pakko kuoria esiin kääreistään, minkä jälkeen saan sullottua sen mukaani.
Kimmo Ohtosen valokuvateos Metsä elää on mahtava: 256-sivuinen ja paksulle paperille painettu, 1 668-grammainen. Kuvatkin ovat uskomattoman komeita. On lähiotoksia karhuista, susista, ketuista, hirvistä, teeristä, joutsenista, kotkista, hömötiaisista. Toisissa kuvissa näkyy Lapin tuntureita, tykkylumisia puita ja revontulia.
Kuvien rinnalla kulkee tarina. Jokin tekstin koukeroisuudessa ärsyttää. Tuntuu, että asia on piilotettu turhanpäiväisen löpinän sisään.
Sitten keksin: tätä kirjaa lukiessa pitää kuvitella katsovansa Avaraa luontoa televisiosta. Ajatus on käänteentekevä, sillä sen jälkeen lukeminen muuttuu miellyttäväksi.
Suosikkiluvukseni valikoituu se, jossa kerrotaan karhuemosta ja kolmesta poikasesta. Kaksi pennuista on valkoturkkisia, kolmas tavallisen ruskea. Syy on geeniperimässä. Tulevaisuuden ennakointi nostaa kyyneleet silmiin. Ohtonen kirjoittaa, että pennut viettävät vielä yhden talven emonsa kanssa samassa talvipesässä, sitten niiden on aika itsenäistyä.
Myös jalkansa loukannut, ontuva hirvilehmä vetoaa tunteisiin. Sen on pakko jaksaa, Ohtonen muistuttaa, sillä sen täytyy huolehtia vasastaan.
Eläinten inhimillistämisen lisäksi Ohtonen muistuttaa lukijoita luonnon tilasta. Esimerkiksi hömötiaisesta on tullut vanhojen metsien häviämisen seurauksena harvinainen. Myöskään kuukkelia ei näe enää Etelä- tai Keski-Suomessa.
Ilmastonmuutos ajaa muun muassa naalin ja metsäjäniksen ahdinkoon. Kettu puolestaan levittäytyy alueille, joilla naali on aikaisemmin pesinyt. Ihmisen ja suden suhteen pohdinnalle on varattu omat lukunsa.
Avara luonto -tyyliin kuuluu, että yhden eläimen tai metsikön vaiheita seurataan hetki, sitten siirrytään toiseen. Kaikkea tarjoillaan ripaus. Kirjassa ei myöskään kerrota, minkä nimisistä paikoista kuvat on otettu – saatetaan kylläkin mainita, että nyt ollaan lähellä Venäjän rajaa.
Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.
