Arvostelut

Kirja-arvio: New Yorkista maaseudulle muuttanut taiteilija kohtasi pikkukaupungin vainon – vahva usko omaan tekemiseen ja pettämätön kauneuden taju on vienyt vaikeuksienkin yli

Markku Piri on urallaan nähnyt muotoilupiirien hohdon ja kääntöpuolen. Muistelmissaan hän perkaa elämänsä vuosikymmenten tapahtumia raadollisen rehellisesti mutta kääntää asioista esiin aina hyvät puolet.
Kirjailijan kuva: Heikki Tuuli / Siltala
Markku Piri: Muodoton Elämä. 340 sivua. Siltala.

Muotoilija Markku Piri toteutti elämänsä ensimmäisen tekstiilitaideteoksen jo nelivuotiaana. Hän liimasi paperiarkille neuleen kihartamia villalankoja, jotka olivat peräisin hänen äitinsä purkamista villasukista.

Kiinnostuksesta tekstiilisuunnitteluun kertoivat myös vaatteet, jotka luova poika ompeli sisarensa nukelle.

Tulevan uran suuntaviivat olivat läsnä hänen elämässään jo varhain, vaikka hänen lähipiiristään taiteilijan mallit puuttuivatkin: lähipiiriin ja lapsuuden elinympäristöön Ruovedellä, silloisen Hämeen pohjoisosassa, ei kuulunut taiteilijoita tai muitakaan kulttuurialan ammattilaisia.

Se ei kuitenkaan nuorta miestä haitannut: hän toteutti kutsumustaan rohkeasti.

Piri kertoo elokuun lopussa ilmestyneessä muistelmateoksessaan avoimesti myös varhaisvuosiensa synkemmistä hetkistä.

Perheen elämää Ruovedellä varjosti vanhempien painajaiseksi muuttunut avioliitto, jonka pahimpia hetkiä poika joutui todistamaan yön pimeinä tunteina maatessaan valveilla vuoteessaan.

"Ajattelen siinä tilanteessa, alle kymmenen vuoden ikäisenä, että minusta pitää tulla erilainen mies kuin isästäni."

Ja niin hänestä tuli. Sodan ankaroittama pankinjohtajaisä ei poikansa taiteellisille lahjoille ja uravalinnalle suurta arvoa antanut.

Poika oivalsi myös toisen merkittävän eron itsensä ja isänsä välillä, ja sama asia erotti hänen myös kaikista muista hänen nuoruudessaan tuntemistaan miehistä. Hän tunnisti oman homoseksuaalisuutensa varhain.

Vaikka nyt eletään vuotta 2020, Suomessa on julkaistu varsin vähän homomiesten muistelmateoksia. Pirin teos on siten ensimmäisiä lajissaan.

Valmistuttuaan Taideteollisesta korkeakoulusta Piri työskenteli Marimekon suunnittelijana – viimeisenä itsensä yhtiön perustajan, Armi Ratian, palkkaamana työntekijänä.

Aika Ratian kuoleman jälkeen lamaantuneessa yhtiössä jäi kuitenkin lyhyeksi. Piri jätti Suomen taakseen ja muutti Yhdysvaltoihin. Jakson New Yorkissa piti jäädä alun perin lyhyeksi, mutta toisin kävi: hän palasi takaisin Suomeen vasta 1990-luvulla.

Hetken Helsingissä asuttuaan hän löysi uuden asuinympäristön Kokemäenjoen kulttuurimaisemista.

Hän teki kaupat nykyisen Sastamalan, silloisen Vammalan Karkussa sijaitsevasta talosta ja remontoi sen ulkorakennukseen tilat taidegallerialle. Galleria nimekkäiden taiteilijoiden näyttelyineen ja konsertteineen otettiin vastaan innostuneesti.

Arvostetun muotoilijan saapuminen paikkakunnalle huomioitiin myös toimeksiannolla: seurakunta halusi Pirin suunnittelemaan koristelut tapahtumaan, jolla juhlistettiin keskiaikaisen Pyhän Olavin kirkon talkoilla uudistettua paanukattoa alkusyksystä 1997.

Koristelulla oli kuitenkin seuraukset, joita ei osannut ennakoida sen enempää toimeksiannon tehnyt seurakunnan kirkkoherra kuin Piri itsekään.

Seudulla ilmestyvän ilmaisjakelulehden päätoimittaja käynnisti Piriä vastaan vertaistaan vailla olevan lokakampanjan. Päätoimittajan kirjoittamia juoruartikkeleita julkaistiin paitsi paikallislehdessä myös valtakunnallisessa juorulehdessä.

Kun kirkon oveen vielä naulattiin yön pimeinä tunteina teesejä, kiihkouskovaisten touhu sysäsi kaupungin kertaheitolla sysipimeään keskiaikaan.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi Piriä käsitelleistä lehtijutuista langettavan päätöksen, joka oli poikkeuksellisen jyrkkä. Lehti julkaisi päätöksen, kuten sääntöjen mukaan pitikin. Lehti kuitenkin rikkoi JSN:n perussopimusta julkaisemalla päätöksen ohessa asiaa koskevan päätoimittajan kommentin, Piri kertaa 23 vuoden takaisia tapahtumia muistelmissaan.

Ammatillisesti Piriä voi pitää yhtenä aikamme menestyneimmistä suomalaisista muotoilijoista kansainvälisillä areenoilla.

Viimeisin osoitus näistä ansioista on hänen näyttelykiertueensa Italiassa. Näyttelyssä nähtiin paitsi tekstiilitaidetta myös lasiteoksia, joissa Pirin kyky ilmentää värejä pääsee ennennäkemättömällä tavalla oikeuksiinsa.

Vaikka Italian-kiertue olikin menestys, Piri otti siihen ryhtyessään riskin: kotimaan kulttuuripäättäjät eivät ymmärtäneet sen merkitystä ja taiteilija joutui kantamaan vastuun järjestelyistä kokonaan omilla harteillaan.

Maailma ei ole aina ollut Pirille myötäsukaan. Vuosien varrella häntä on koetellut myös sairauksien kierre, joka juontaa sairaalassa lapsena tehdystä hoitovirheestä.

Siitä huolimatta muistelmien perusvire on valoisa. Ehkä tärkein syy siihen on oivalluksessa, jonka Piri koki 12-vuotiaana nähtyään Julie Andrewsin tähdittämän The Sound of Music -elokuvan:

"Ymmärsin väkevästi, että minun on kuljettava kohti iloa ja kauneutta, ja että siihen tarvitaan voimia, jotka on itse etsittävä ja löydettävä."

Suurimman löytönsä, lapsena pientilalle adoptoidun Karin, hän kohtasi kumppanikseen muutama vuosi synkkien Vammalan tapahtumien jälkeen.

Juttua muokattu 3.12. klo 9.50: Julie Andrewsin tähdittämä elokuva oli The Sound of Music, ei Maija Poppanen kuten tekstissä alun perin luki.

Lue myös:

Markku Piri: Suomen vahvuus on luonto – "oikeisiin suurkaupunkeihin verrattuna Helsinki on vain itselleen tärkeiden juppien toivola"

Pro Finlandia -mitalin saa muun muassa ohjaaja Aku Louhimies sekä kirjailija Juha Hurme

Hämeenlinnan Sibelius-juhlailmeestä vastaa muotoilija Piri

Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.

Lue lisää

Kirja-arvio: Sydämiä seireeneille -romaani jatkaa tarinaa vaihtoehtoisesta Suomesta, jossa säätyjako repii kansaa ja taikuus tihkuu keskellä arkea

Kirja-arvio: Maailman parhaiksi rankatuissa nykyrunoissa elämä on matkantekoa

Kirja-arvio: Hevosten hyvinvointiin on saatu kaivattu kotimainen merkkiteos

Kirja-arvio: Millainen olisi elämä, jossa et olisi tehnyt yhtään väärää valintaa? Se selviää elämän ja kuoleman välissä Keskiyön kirjastossa