Kukapa ei rakastaisi Ultra Brata? Parikymmentä vuotta sitten, kun musiikki soi joka paikassa, laulut tuntuivat kertovan omasta elämästä. Nyt ne muistuttavat siitä ajasta.
Johanna Elomaan romaanin Sinä päivänä kun synnyin koko pitkä nimi on napattu Ultra Bralta. Suosikkibändin sanoituksiin palataan myös juonen eri käänteissä.
Romaani kertoo kahden parikymppisen tytön, Pinjan ja Keijun, ystävyydestä. Näkökulma on Pinjan.
Enimmäkseen tarina sijoittuu 2000-luvun alkuvuosiin, pieneltä osin myös nykypäivään. Siinä irrotellaan kesäisessä Helsingissä ja sinkoillaan ympäri maailmaa: Kaakkois-Aasiassa reppureissaamassa, Afrikan savanneilla ja jopa New Yorkissa kaksoistornien romahtamisen aikaan. Moni kolme–nelikymppinen jakaa samat muistot.
Romaanin suurin ongelma on silti, että juoni on hengästyttävän täynnä tapahtumia ja vaihtuvia ympäristöjä. Vaikka raskaita, maailmaa mullistaneita tapahtumia luetellaan aika liuta, kirjan sanoma jää köykäiseksi.
Elomaan teksti on parhaimmillaan runollisen kuvailevaa ja muistuttaa lukijaa 2000-luvun alussa eletystä nuoruudesta.
Loppuratkaisu yllättää. Vaikka romaanin lukeminen oli ajoittain turhauttavaa, ihan vähän tekisi mieli lukea kirja heti uudestaan.
Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.
