Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Arvostelut

Kirja-arvio: Tämä romaani kertoo ainoastaan yhdestä kohtalonomaisesta hissimatkasta, mutta silti se pursuaa raakaa voimaa

Jason Reynolds liittyy Minuutin mittainen ikuisuus -kirjallaan viime vuosina nuortenkirjallisuuden puolella vaikuttaneeseen säeromanitrendiin.
Kirjailijan kuva: Nathan Bajar / Otava
Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus. Suomennos: Niko Toiskallio. 317 sivua. Otava.

Viisitoistavuotias Will on oppinut kolme sääntöä, joita hän ei saa missään tapauksessa rikkoa. Hän ei saa itkeä eikä vasikoida. Kostaminen sen sijaan on pakollista.

Niinpä kun Willille säännöt opettanut isoveli Shawn murhataan, ei nuorukaisella ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata noita kolmea ohjenuoraa. Niitä vastaan taistelemisesta ei ole mitään hyötyä, Willin on yksinkertaisesti toteutettava kohtalonsa.

Kun Will astuu tuttuun hissiin, hän ei voisi kuvitellakaan, kuinka merkittäväksi seuraavat 60 sekuntia muodostuisivat. Tuon minuutin mittaisen hissimatkan aikana veljesten tarinoihin punoutuu uusia kerroksia.

Säeromaani on kirja, jossa tarinaa kuljetetaan hyvin rajallisella sanamäärällä. Vaikka juoni etenee kuin perinteisessä romaanissa, sivulla on yhtä vähän tekstiä kuin perinteisessä runokirjassa. Tulkinnan vaikeutumista ei silti tarvitse pelätä, tarina kyllä kantaa lukijaa.

Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus -kirja jatkaa viime vuosien säeromaanitrendiä. Katuväkivallasta ja uskollisuudesta ammentava kirja paiskoo sanoja lukijan silmille raa'alla voimalla. Reynoldsin tausta rap-lyriikan kirjoittajana välkkyy rivien välissä.

Lyhyestä hissimatkasta kertova romaani puristaa kansien väliin monen ihmisen tarinat sekä surulliset kohtalot. Kirjan nimen mukaisesti kuusikymmentä sekuntia voi totisesti tuntua ikuisuudelta, ainakin jos on lähdössä suorittamaan kostoa. Lukija sen sijaan lentää vauhdilla sivulta seuraavalle.

Taidokkaasti asemoitua ja rytmitettyä tekstiä rikkoo ainoastaan sivujen alalaitaan painetut kirjailijan ja kirjan nimet. Ne olisi kannattanut suosiolla jättää pois, sillä säeromaanissa tyhjällä tilalla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin paperille painetuilla sanoilla.

Lue lisää

Kirja-arvio: Sarah Crossanin Kuunnousu näyttää miltä tuntuu, kun veljen teloituspäivä lähestyy vääjäämättä

Kirja-arvio: Miten saada lukuinnoton teini lukemaan paksu kirja? Ratkaisu saattaa olla säeromaani

Kirja: Dodo-säeromaani käsittelee tiiviissä paketissa masennusta, alkoholismia ja omanlaisen elämän rakentamista

Kirja-arvio: Merikki-säeromaani muistuttaa, kuinka piinaavia ystävyyden karikot nuoruudessa ovatkaan