Arvostelut

Kirja-arvio: Taitavana kirjoittajana Alex Schulman kertoo romaanin tapahtuman takaperoisesti – ruotsalainen kirjailija näyttää vanhempien arvaamattomuuden merkityksen

Suomalaisiakin sukujuuria omaavan ruotsalaisen Alex Schulmanin Eloonjääneet on hänen kolmas suomennettu teoksensa.
Kirjailijan kuva: Viktor Fremling / Otava
Alex Schulman: Eloonjääneet. Suom. Jaana Nikula. 288 s. Otava

Kolme veljestä on tullut 20 vuoden jälkeen kesämökille. Mukana on äidin uurna ja yllä muistohetkeä juhlistavat puvut. Mutta pian arvokkuudesta ei ole tietoakaan, kun lapsuuden kokemukset ja silloiset roolit ottavat vallan.

Suomalaisiakin sukujuuria omaavan ruotsalaisen Alex Schulmanin (s. 1976) Eloonjääneet on hänen kolmas suomennettu teoksensa. Kaikissa hän on käsitellyt omaa sukuaan.

Unohda minut oli hätkähdyttävän avoin kuvaus alkoholistiäidistä. Polta nämä kirjeet kertoi isovanhempien järisyttävän intohimodraaman. Uutuus, Eloonjääneet, on kirjailijan mukaan edellisiä fiktiivisempi, mutta aiemmat teokset lukenut tunnistaa tuttuja lähtökohtia.

Schulman on taitava kirjoittaja. Hän kertoo romaanin tapahtumat takaperoisesti, lopusta alkuun. Kun päästään traumojen syvimmälle lähteelle, jo pitkin matkaa veljesten puolesta pelännyt lukija tyrmistyy. Mutta siitä ei voi paljastaa enempää.

Heti ensimmäinen takauma kertoo asetelmasta paljon. Isä innostaa pikkupojat uhkarohkeaan uintikoitokseen. Kaikkien voimat ovat pettää.

Rannalle selviydyttyään he tajuavat isän ja äidin häipyneen sisään.

Pullo kiinnostaa enemmän kuin lapset.

Myös poikien keskinäisissä kahinoissa on patoutuneita raastavuuksia, jotka etsivät purkautumista. Näkökulma on kautta romaanin veljistä keskimmäisen, Benjaminin. Hän näkee tarkasti ja tuntee herkästi.

Mielikuvitus lievittää sitä, mitä satuttaisi liikaa.

Schulman näyttää yksittäisten tapahtumien ja vanhempien arvaamattomuuden merkityksen. Romaanin perhekuvio jää askarruttamaan. Tekee mieli lukea tarina uudestaan. Ilman alkoholia elämä olisi mennyt toisin.

Lue lisää

Anne B. Ragdenin uutuusromaani päättää sikatilan perillisistä kertovan sarjan – luvassa on eroottistakin vipinää

Kirja-arvio: Märta Tikkanen sai raivata tiensä mieskirjailijoiden maailmassa – myrskyisää avioliittoa varjosti alkoholismi

Elokuva-arvio: Anthony Hopkins tekee uransa toiseksi parhaimman roolityön isänä, jonka elämää katsoja seuraa hänen muistinsa varassa

Kirja-arvio: Antti Röngän romaani näyttää, millaista itseinhoa ja häpeää seksuaalisesta heräämisestä voi seurata