Arvostelut

Kirja-arvio: Sisustusseikkailu syksystä jouluun -kirja eksyy välillä harhapoluille, mutta matkalla nautiskellaan

Ilona Pietiläinen näkee kauneuden rapistuneessa pyöränraakissa ja piparkakkupurkin kannen narinassa.
Kirjailijan kuva: Ilona Pietiläinen / Docendo
Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa. Sisustusseikkailu syksystä jouluun, 192 s. Docendo

Kirjan kansi ennakoi, mitä kansien välissä on: kynttilänvaloa, hämyistä tunnelmaa, sisustusta ja suupaloja. Tätä kaikkea ja paljon muutakin on Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa -kirjassa.

Kirja alkaa nimensä mukaisesti loppukesästä ja päättyy jouluun. Sillä välillä tehdään jos vaikka mitä: rakennetaan lasihuone pihan perälle, käydään telttaretkellä puussa, mutta pistäydytään myös Porvoossa, Kolilla ja Rantasalmella ja ihmetellään joulun tuloa alpakkatilalla Uuraisilla.

Pietiläinen on koonnut kirjaansa monenlaisia muistoja, joten kirja on varsinainen seikkailu täynnä tunnelmointia. Syksyn pimenevinä iltoina sen parissa voi fiilistellä latojuhlissa Kärsämäellä, poimia juhlakakkureseptin syyshenkeen tai vinkit Pokka pitää -henkisiin teemajuhliin.

Jonkinasteinen sekavuus kirjaa vaivaa, ja osa kuvista on varsin tummasävyisiä, olkoonkin, että aiheena ovat tummuvat illat. Osa henkilöistä ja tarinoista vaikuttaa irrallisilta, kuten Rita, joka valmistaa joulun alla nuotiolla brasilialaista coxinhaa, tai valokuvaaja Manteli, jonka jokainen eläin esitellään.

Monenlaisia ideoita elämän somistamiseen kirjasta toki saa ja käytännön vinkkejä. Mitä rosoisempaa ja kulahtaneempaa, sen kauniimpaa, tuntuu olevan linja.

Lue lisää

Kirja-arvio: Raaka murha nostaa pohjoisen pikkukylän vanhat kaunat pintaan Liza Marklundin koukuttavassa uutuusdekkarissa

Kirja-arvio: Itä-Helsinkiin iskee Tommi Laihon esikoisdekkarissa selittämätön murhavyöry – kiehtovat ihmissuhteet tuovat rikostutkimukseen särmää

Kirja-arvio: Keskustan "uskonpuhdistaja" Timo Laaninen sen todistaa – arkipäivän politiikka on loputonta raadantaa

Anoreksia, vahinkoraskaudet, lapsen huumeriippuvuus – Hanna Brotherus avaa elämänsä rohkeasti ja koskettavasti esikoiskirjassaan